Suomi-filmin klassinen kovakasvo



Suomi-filmin klassinen kovakasvo

Åke Lindman (s.1928) aloitti näyttelijänuransa 1940-luvulla Svenska Teaternissa Helsingissä.

Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli 1949 Teuvo Tulion ohjaamassa Hornankoski – filmissä.

Lindman pelasi myös maajoukkuetasoisesti jalkapalloa ollen mukana Suomen olympiajoukkueessa 1952. Hän lopetti aktiivisen jalkapallon pelaamisen vuonna 1959.

Kovakasvoinen näyttelijä

Näyttelijänä Lindman tuli 1950-luvulla tunnetuksi kovien ja roistomaisten roolien esittäjänä. Elokuvissa hän useimmiten kuoli, joutui tapetuksi tai vankilaan. Tunnetuin ja muistetuin roolisuoritus löytyy Tuntematon sotilas – elokuvasta (1955), jossa hän esitti raakaa ja kovapintaista alikersantti Lehtoa. Tämän jälkeen Lindman luopui tietoisesti roiston rooleista ja alkoi keskittyä myös ohjaamiseen. Toimittuaan apulaisohjaajana muutamissa elokuvissa hän ohjasi ensimmäisenä itsenäisenä työnään Kertokaa se hänelle – filmin (1961), jossa pääosia esittivät Mauno Kuusisto ja Helena Lehtelä.

Monien teemojen ohjaaja

Televisio- ja elokuvaohjaajana Lindmanilla on ollut useita perusteemoja. Yksi niistä on ihmisen, ilmaston ja ympäristön kamppailu. Tätä hän on tuonut esiin esimerkiksi tv-elokuvissa Meren kasvojen edessä (1967) ja Myrskyluodon Maija (1976). Lisäksi Lindman on kuvannut kovaa kaupunkimaista ympäristöä osin sosiaalisen, kantaaottavan realisminkin keinoin (Elämänmeno , Harjunpää -sarjat).

Lindmanin erityisalaa ovat olleet myös suuret, kerronnaltaan painokkaat historialliset draamat.

Televisio-ohjauksissa tätä edustavat J.K. Paasikivi -sarja (1988), Vihan päivät (1991) ja Viisi laukausta senaatissa (1992). Vuonna 1999 ensi-iltansa saanut Lapin kullan kimallus on kuvastoltaan näyttävä ja monumentaalinen kertomus 1860-luvun lopun kultaryntäyksestä Lapissa.

Elämäntaistelun lisäksi elokuvassa tuodaan esiin inhimillisiä voimavaroja.

Suomenruotsalaisena Lindman on kuvannut myös oman kansanosansa merkitystä ja ansioita. Toistaiseksi viimeisin ohjaustyö Framom främsta linjen - Etulinjan edessä (2004) kertoo suomenruotsalaisen jalkaväkirykmentin taisteluista Syvärillä 1944. Elokuvalle on suunnitteilla Tali-Ihantala - niminen jatko-osa.

Lindman on ohjannut kaikkiaan yli 20 pitkää elokuvaa ja näytellyt 65 roolissa. Televisionäyttelijänä hänen viimeisimpiä töitään on juontajan rooli Ei vanhene koskaan -sarjassa, jonka aiheena olivat Suomessa tehdyt selvittämättömät murhat.

Elokuva- ja tv-töidensä lisäksi Lindman on ohjannut Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperan, joka kertoo Paavo Ruotsalaisesta. Åbo Akademin Vaasassa toimiva yhteiskunta- ja hoitotieteellinen tiedekunta myönsi Lindmanille kunniatohtorin arvon suomenruotsalaisen kulttuuriperinnön vaalimisesta 2005. Lindman on naimisissa Pirkko Mannolan kanssa, ja heillä on tytär Heidi (s.1979)


Ohjaajat - Artikkelit