Miten saada koiranruoka maistumaan?

Ruoan tulee olla ennemmin kosteaa, kuin kuivaa. Huoneenlämpöistä tai hieman lämpimämpää.

Ennen kuin kasvavalle tai kantavana olevalle koiralle aletaan antaa pelkkää kotiruokaa, asiasta kannattaa neuvotella esim. eläinlääkärin kanssa.

Suola, raaka sipuli, sokeri ja voimakkaat mausteet eivät tee hyvää koiralle.

Raaka munanvalkuainen voi aiheuttaa vatsavaivoja.

Suuria määriä raakaa kalaa ei koiralle kannata antaa, sen sijaan kuivattu kala sopii paremmin.

Kaikille koirille ei peruna sovi; sisältää ummetusta aiheuttavaa tärkkelystä. Perunan voi korvata esim. makaronilla.

Kasvikset on aina keitettävä ennen tarjoamista. Koira ei pysty sulattamaan niitä raakana.

Koirillakin esiintyy maitoallergiaa.

Kuivamuona

Koiran hampaille on hyväksi, jos se silloin tällöin syö koiranraksut kuivana. Tosin puruluut ajavat saman asian. Kuivamuonan voi kostuttaa pelkällä vedellä tai kotiruoan keitinliemellä. Kuivamuonan hienontaminen nesteen sekaan tuo ruoan maun paremmin esille.