Apuna lukemisen jäsentämisessä

Lukupäiväkirjaa käytetään oppimismuotona eri ikäisten ja eri tasoisten kirjallisuudenopetuksessa ala-asteelta yliopistoon. Eri oppilaitoksissa ja eri opettajilla on omat vaatimuksensa, mitä he päiväkirjalta odottavat. Tässä kuitenkin muutamia yleisiä ohjeita ja vinkkejä lukupäiväkirjan pitämiseen.

Lukupäiväkirja on tehokas tapa kontrolloida oppilaiden lukemista, ja samalla vähemmän stressaavampi kuin koe. Lukupäiväkirja myös rohkaisee itsenäiseen ajatteluun ja pohtimaan luettua tekstiä. Lukupäiväkirjasta on apua myös esseen tai muun vastaavan kirjallisen työn kirjoittamisessa. Ajatukset ja pohdinnat tekstistä on hyvä kirjoittaa ylös niiden syntyessä. Koko kirjan lukemisen jälkeen voi olla jo liian myöhäistä muistaa kaikkia mielenkiintoisia ideoita ja aiheita. Kirjallisuus ei aina avaudu heti, ja lukupäiväkirjaa voi käyttää jäsentämään omia ajatuksiaan lukemastaan. Lukupäiväkirjaan voi merkitä myös kirjan juonen kulkua ja muita oleellisia elementtejä muistin virkistykseksi, mutta tärkeämpää on omien ajatusten ja pohdintojen kirjaaminen.

Lukupäiväkirjaan on hyvä merkitä ainakin seuraavat tiedot: kirjailija, teoksen nimi, ilmestymisvuosi ja jos kyseessä on käännös, alkuperäinen nimi ja ilmestymisvuosi sekä kääntäjä. Lukupäiväkirjaan merkitään päiväys jokaisella kirjoituskerralla, kuten tavalliseenkin päiväkirjaan.

Ideana lukupäiväkirjassa on kirjoittaa ylös ajatuksia, joita teos herättää. Tasosta ja tavoitteesta riippuen lukupäiväkirjaan voi kirjata hyvinkin erilaisia asioista.

Esimerkiksi voit pohtia

  • Minkälaisia ennakko-oletuksia kirjasta oli, ja miten oletukset lukemisen aikana muuttuvat?
  • Miten kirja alkaa ja miten se päättyy?
  • Millaisia kirjan henkilöt ovat?
  • Millainen on kirjan juoni? Mitä kirjassa tapahtuu?
  • Mihin aikaan teoksen tapahtumat sijoittuvat?
  • Miten aika kuluu teoksessa?
  • Miten teoksen maailma rakentuu?
  • Pystytkö samaistumaan johonkin kirjan henkilöön tai tapahtumaan?
  • Löydätkö kirjasta yhteyksiä tosielämään?
  • Löydätkö kirjasta viitteitä muihin kirjoihin?
  • Onko teos todentuntuinen?
  • Oliko teos viihdyttävä, helppolukuinen ja mukaansatempaava? Miksi tai miksi ei?
  • Saitko lukemastasi jotain irti? Hyödyitkö siitä itse?