Millainen peli on Pictionary?

Pictionary on peli, jossa pitää saada oma joukkue arvaamaan joko sana tai sanonta piirtämällä. Koska Pictionary on joukkuepeli, osanottajia olisi hyvä olla ainakin neljä.

Pelissä on lauta, nappulat, noppa, aihekortit, kynät, paperia ja tiimalasi. Joukkueet piirtävät vuorollaan tiimalasin mittaaman ajan puitteissa ja tarkoituksena on siis, että saman joukkueen jäsenet yrittävät arvata, mitä piirtäjä yrittää kuvallaan sanoa.

Ilmaisut, jotka pitää kuvata piirtämällä, ovat eri aihealueista, jotka näkyvät pelilaudasta. Aihealueet ovat aina erivärisiä. Jokaisessa aihekortissa on yksi vihje kaikista aihealueista. Pelilauta osoittaa siis arvaajillekin, onko kyse esimerkiksi toimintaa ilmaisevasta sanasta. Usein sanaa ei kannata lähteä piirtämään välttämättä siltä kannalta, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Varsinkin sanontojen kohdalla voi miettiä, onko järkevää valita ilmaisun kirjaimellinen muoto vai mieluummin merkitystaso piirrettäväksi. Jos on nopea piirtämään, voi toki kokeilla monella eri tavalla.

Peli ei vaadi taiteellista lahjakkuutta, vaan hoksauskykyä: miten tämän asian voi helpoiten tavoittaa kynällä. Niin huonoa piirtäjää ei olekaan, ettei voisi pelata Pictionarya.

Ennen pelin alkua pitää sopia, saako pelissä käyttää numeroita, symboleita tai mitään kirjaimia. Yleensä näiden käyttö on kielletty, mutta varsinkin nuorempien kanssa pelatessa kannattaa joustaa. Peli perustuu siihen, että piirtäjä ei saa puhua, vaan kaikki kommunikointi tapahtuu piirtämällä. Myöskään ilmeily ei siis ole sallittua.

Jos vihjesanassa on kyse kahdesta tai useammasta sanasta tai yhdyssanasta, voi piirtäjä merkitä paperiin peräkkäisiä viivoja tämän merkiksi, se on sallittua. Esim. ”Ei vara venettä kaada” voidaan merkitä – – – –. Nyt piirtäjä voi osoittaa aina, kun joku sanoista arvataan. Helpoin juuri tällaisessa sanonnassa on lähteä liikkeelle sanasta ”vene”, jolloin sanan arvattuaan joku saattaa heti hoksata koko sanonnan.