Millainen matkakohde on Huippuvuoret?

Pääkaupunki Longyearbyen
Asukasluku 2 760
Pinta-ala 62 049 km²
Rahayksikkö Norjan kruunu
Huippuvuoret (norjaksi Svalbard) on Norjan kuningaskunnalle kuuluva saaristo Jäämerellä. Kolmella saarella, Spitsbergenillä, Bjørnøyalla ja Hopenilla, on asutusta. Suurimman saaren nimeä Spitsbergen käytetään joskus virheellisesti koko saariryhmän nimenä.

Huippuvuorilla asuu noin 2 800 ihmistä. Heistä kuusikymmentä prosenttia on norjalaisia ja neljäkymmentä prosenttia venäläisiä ja ukrainalaisia. Pääosa asukkaista työskentelee kaivostoiminnassa. Norjan valtiollinen hiilikaivos työllistää 60 % norjalaisista saarilla. Muita elinkeinoja ovat kalastus ja metsästys. Turismi, tutkimus, korkeampi koulutus ja high-tech ovat tuoneet jonkin verran kävijöitä viime vuosina.

Tammikuussa 2004 aloitti toimintansa 1 440 kilometriä pitkä kuituyhteys Huippuvuorilta Harstadiin, jota käytetään naparadoilla kulkevien satelliittien maa-aseman yhteytenä. Aseman omistavat NASA ja NOAA. Saarille on varattu Internet-verkkotunnus.sj, joskaan se ei ole käytössä.

Historia

Alankomaalainen Willem Barents löysi saaret vuonna 1596. Viikinkien myytit olivat kuitenkin jo tienneet maasta nimeltä Svalbard. Saaret olivat valaanpyytäjien tukikohtana 1600- ja 1700-luvuilla. Saaret kartoitettiin tarkasti 1940 – 1980-luvuilla W. Brian Harlandin johdolla. Svalbard-sopimuksen 9. helmikuuta 1920 nojalla Norjan ylivalta tunnustettiin, ja alue demilitarisoitiin. Norja otti saaret hallintaansa 1925. Kuitenkin sopimuksen mukaan muiden maiden kansalaisilla on oikeus hyödyntää saarten mineraalivaroja täydellä tasa-arvoisuudella. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat Norjan lisäksi pitäneet saarilla yllä pysyvää asutusta. Huippuvuoret muodostaa yhden Norjan kunnan ja sillä on Longyearbyenissa kuvernööri, sysselmann.

Maantiede

60 prosenttia huippuvuorista on jäätiköiden ja lumen peitossa. Pohjois-Atlantin virta pitää kuitenkin ympäröivän meren jäättömänä suurimman osan vuotta. Saarella on useita lintulajeja ja neljä nisäkäslajia: Huippuvuorten hiiri Microtus epiroticus, kettu, Huippuvuorten poro ja jääkarhuja. Longyearbyenissa pimeys kestää 26. lokakuuta - 15. helmikuuta ja valoisa aika 20. huhtikuuta - 23. elokuuta.

Saarten korkein kohta on Newtontoppen, joka on 1 717 metriä korkea.