Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Kramppeja ja nyrjähdyksiä on sen verran omalaatuinen ja pitkäaikaisesti ilmestynyt sarjakuva, että se on noussut alansa piirissä suorastaan ilmiöksi. Alun perin sarjakuva alkoi ilmestyä Rumba -lehdessä vuonna 1991. Piirtäjänä oli tuolloin Christer Nuutinen ja käsikirjoittajana Pauli Kallio. Nuutisen jälkeen sarjaa ovat piirtäneet myös Sami Toivonen ja Mika Lietzen , välillä muutamissa jaksoissa Katja Tukiainen ja Kati Kovács. Kramppeja ja nyrjähdyksiä on ilmestynyt Rumban jälkeen muun muassa Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Aamulehdessä ja Suomen Kuvalehdessä. Nuutisen ja Toivosen piirtämiä, aikaisemmin lehdissä julkaistuja sarjakuvia on myös koottu useiksi albumeiksi. Uusin albumeista on syksyllä 2005 ilmestynyt Mika Lietzenin kuvittama Kukkakauppiaan onnenpäiv ä, joka koostuu yhtenäisestä tarinasta lyhyisen strippien asemesta.

Pauli Kallio on todennäköisesti Suomen ainoa itsensä ammattimaisesti elättävä sarjakuvakäsikirjoittaja. Kramppeja ja nyrjähdyksiä –sarjakuvista paistaa kirjoittajan kiintymys musiikkiin ja jalkapalloon sekä pienten arkisenkauniiden asioiden kuvaamiseen.

Sarjakuvien keskiössä on kaveriporukka, joka koostuu neljästä ihmisestä, kahdesta naisesta ja kahdesta miehestä. He elävät jossain nuoruuden ja keski-iän kriisin välimaastossa. Tapahtumapaikkana on nimetön suomalainen kaupunki, joka erityisesti Nuutisen piirtämissä kuvissa on ihastuttavan täynnä pieniä, omalaatuisia yksityiskohtia. Yleisasenne sarjakuvissa on maltillisen kriittinen: päähenkilöt ovat siinä iässä, että he saattavat huokailla sekä vanhemman sukupolven materialismille että nuorempiensa radikalismille.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä on tiukasti kiinni arkitodellisuudessa ja sen tapahtumissa. Ajankuvaa on kiinnostavaa seurata, koska monesti käsikirjoittaja käy kiinni akuutteihin aiheisiin ja saa tehtyä niistä jotain uutta ja mielenkiintoista. Maailma näyttäytyy sekä realistisessa että lempeässä valossa – se on paikka, jossa tapahtuu paljon pahaa, mutta jossa silti riittää ystäviä, hyviä hetkiä ja hienoa musiikkia. Ironiakaan ei ole Kramppien ja nyrjähdysten maailmalle vierasta.

Sarjakuvan neljä päähenkilöä ovat seikkailleet sivuosissa toisessa Pauli Kallion kirjoittamassa sarjakuvassa nimeltään Onnen lahjat, jota on piirtänyt Kati Kovács. Onnenpäivät on ilmestynyt Helsingin Sanomissa ja siitä on koottu myös albumi.

Julkaistut albumit:

Kallio, Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä 1, Jalava, 1994

Kallio, Nuutinen: Lisää kramppeja ja nyrjähdyksiä , Jalava 1995

Kallio, Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä 3, Jalava 1997

Kallio, Toivonen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä 4 , Jalava 1998

Kallio, Toivonen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä 5 , Jalava 1999

Kallio, Kovács: Onnen lahjat, Arktinen Banaani, 2004

Kallio, Lietzen: Kukkakauppiaan onnenpäivä , Arktinen Banaani, 2005