Käyttöön suunniteltua taidetta



Käyttöön suunniteltua taidetta

Mitä eroa on taiteella ja käyttögrafiikalla? Käyttögrafiikan suunnittelu ja toteutus vaatii taiteellista luovuutta ja osaamista, mutta ero on siinä, ettei se ole ”vapaa taide”. Käyttögrafiikka on nimensä mukaisesti aina suunniteltu johonkin tarkoitukseen. Puhutaan funktiosidonnaisuudesta. Esimerkiksi mainosten tai pakkausten suunnittelu ei ole täysin taiteilijan, graafikon vallassa, vaan on alisteinen kaupallisille päämäärille. Vapaa taide saa kuvata mitä asiaa tahansa miten taiteilija haluaa. Vapaa taide tuo esiin taiteilijan oman sanoman, intention.

Mainokset, ex librikset eli kirjanomistajanmerkit ja mikseivät sarjakuvatkin ovat käyttögrafiikkaa. Käyttögrafiikka laajalti ottaen on oikeastaan kokonainen ”teollisuudenala”, jossa tuotetaan kuvastoa ja typografisia kokonaisuuksia esimerkiksi yritysten, lehtitalojen ja mainostoimistojen tarpeisiin.

Käyttögrafiikka on aina ollut sidoksissa tuotantoteknologioihin eli painomenetelmiin ja nykyään pitkälti digitaalitekniikkaan. Käyttögrafiikkaa voidaan tuottaa tietokoneohjelmilla tiedostoiksi, joista saadaan painossa tehtyä painettuja julkaisuja. Taitto-ohjelmalla voidaan suunnitella julkaisun ulkoasu. Typografian suunnittelu on tällöin tärkeää. Käyttögrafiikkaa ja julkaisua suunnittelevan on kuitenkin otettava aina huolella huomioon tekijänoikeuskysymykset, joita toisten ottamien tai tekemien kuvien ja tekstien lisäksi myös tietokoneohjelmiin liittyy.


Kuvataide - Artikkelit