Kuinka mattoja pestään?

Mattopyykki on kesäaikaan sijoittuvaa puuhaa, joka suoritetaan yleensä joka vuosi. Pesun voi tehdä joko kunnallisella pesupaikalla tai taloyhtiön pesutuvassa, jos se sallitaan talon järjestyssäännöissä. Kunnalliselta pesupaikalta löytyy yleensä vesihana, pesutaso, mattomankeli ja valutusteline, joten pesu käy melko kätevästi. Aikaa ja vaivaa säästyy, jos matot vie pesetettäviksi pesulaan; joidenkin mattojen kohdalla tämä on jopa ainoa vaihtoehto, sillä kaikille matoille ei perinteinen vesipesu sovi.

Helposti puhdasta

Pesun alkajaisiksi imuroitu tai huolellisesti tampattu matto levitetään auki ja kastellaan kauttaaltaan läpimäräksi. Pesuaineeksi sopii hyvin perinteinen mäntysuopa, jota hangataan mattoon harjalla. Hankauksen tulee tapahtua kuteiden mukaisesti, ja etenkin räsymatot on hyvä pestä molemmilta puolilta. Kovin likaisten mattojen ollessa kyseessä pesuaineen annetaan vaikuttaa hetki, ja tämän jälkeen maton voi hangata vielä läpikotaisin ennen huuhtelua. Matto huuhdellaan huolellisesti esimerkiksi letkun avulla ja levitetään kuivumaan siten, että vesi valuu raitoja pitkin maahan – näin vältytään värjäytymiltä. Mattoja ei jätetä kuivamaan yleisille pesupaikoille, vaan ne kuivatetaan esimerkiksi taloyhtiön kuivaushuoneessa. Puhdas matto levitetään puhtaalle lattialle vasta täysin kuivuneena, jotta lattiapinta ei kärsi kosteudesta.

Säästä ympäristöä

Perinteisesti mattoja on kautta vuosikymmenten pesty mattolaitureilla, mutta nykyisten tutkimustulosten valossa se ei ole kovin suositeltavaa: vaikka pesussa käytettäisiinkin ympäristölle vaarattomia pesuaineita, matoista irtoava likavesi saastuttaa vesistöä ja aiheuttaa rehevöitymistä sekä paikallista bakteerikannan kasvua. Tämä on tilanne etenkin silloin, kun kymmenet tai jopa sadat perhekunnat pesevät kaikki taloutensa matot samalla laiturilla yhden kesän aikana: likaveden määrä kohoaa tällöin jo melkoiseksi. Useimmissa kunnissa matonpesulaitureista on tämän takia luovuttu ja tilalle on perustettu matonpesupaikkoja, joiden jätevedet kerätään talteen. Omalla kesämökilläänkin mattoja pesevän tulisi myös ottaa ympäristönäkökannat huomioon pesemällä matot mieluummin maalle asennetun telineen kuin laiturin päällä, jotta jätevesi ei valuisi sellaisenaan vesistöön.