Juniperus Communis

Kataja kuuluu Cupressaceae-heimoon.

Katajanmarjat ovat itse asiassa puun käpyjä. Ne sisältävät muun muassa rypälesokeria. Katajanmarjojen kypsymiseen menee kaksi vuotta. Kypsän marjan tunnistaa tummasta sinertävästä sävystä. Katajanmarjoja voi kerätä ja kuivattaa itse, mutta niitä on saatavana myös valmiina pakkauksina maustevalmistajien valikoimissa. Katajanmarjoja voi käyttää mausteeksi kokonaisena tai murskattuna.

Katajanmarja on mausteena melko voimakkaanmakuinen ja se sopii hyvin esimerkiksi riistaruokien maustamiseen. Kuitenkin katajanmarjalla maustettu kastike sopii hyvin myös esimerkiksi naudanlihapihvin seuraksi. Katajanmarjaa käytetään myös alkoholijuomien maustamiseen. Näistä tunnetuin lienee gini, mutta jotkut oluetkin saavat erityisen makunsa katajanmarjasta.