Miten lattiakaivon saa puhtaaksi?

Kylpyhuoneen lattiakaivo on kosteatilojen näkymätön osa, jonne kertyy yleensä paljon likaa ja sakkaa. Näin on asia etenkin, jos pesukoneen poistoletku on liitettynä lattiakaivoon, mutta ilman tätäkin kaivo kerää sisäänsä runsaasti irtohiuksia ja pesuainejäämiä. Lattiakaivo tulisikin puhdistaa säännöllisesti siivouksen yhteydessä, ennen kuin sen keräämä sakka rupeaa aiheuttamaan hajuhaittoja. Säännöllinen puhdistus estää myös viemärin tukkeutumisen ja on sitä helpompaa, mitä useammin sen tekee.

Lattiakaivon pesu on yksinkertaista ja helpompaa kuin usein luullaan. Toimeen varustaudutaan kumihanskojen, harjan ja ämpärin avulla. Alkajaisiksi irrotetaan kaivon kansi: tämä kannattaa tehdä varovasti vääntämällä, apuna voi toki käyttää esimerkiksi ruuvimeisselin terää. Kaivon pohjalle kertynyt sakka nostetaan ämpäriin ja kaivo pestään huolellisesti esimerkiksi Tolulla, Kloridella tai jollakin muulla, desinfioivalla yleispuhdistusaineella. Harjana pesussa kannattaa käyttää vaikkapa vanhaa tiskiharjaa, jonka voi heittää menemään puhdistuksen jälkeen. Harjalla ja pesuaineella puhdistetaan myös kaivon kansi ja asetetaan se lopuksi takaisin paikoilleen. Puhdas ja desinfioitu lattiakaivo on tämän jälkeen taas valmis käytettäväksi.