Miksi ei suklaata koirille?

Suklaa on monen suurta herkkua, mutta valitettavan harva koiranomistajakaan on tietoinen, että tässä herkussa luonnollisena aineena oleva teobromiini on koirille myrkyllistä jopa hengenvaarallista. Koira toki syö mielellään suklaata, mutta sitä ei kannata sille antaa pieniäkään määriä, jottei tulisi opettaneeksi sitä himoitsemaan liiaksi itselleen myrkyllistä herkkua. Joulusuklaiden ja muiden suklaiden säilytyksessä on syytä myös noudattaa huolellisuutta, jottei karvainen kaveri aiheuta hengenvaaraa itselleen.

Suklaa sisältää teobromiini -nimistä ainetta, joka on koiralle vaarallista. Suklaan lisäksi theobromiinia on kahvissa, teessä ja cola -juomissa. Suklaassa teobromiinimäärät vaihtelevat suklaan laadusta riippuen. Tummassa suklaassa sitä on enemmän kuin tavallisessa maitosuklaassa. Maitosuklaa sisältää teobromiinia noin 1-2 mg/g. Tumman suklaan teobromiini määrä saattaa olla kymmenkertainen. Tavallisessa taloussuklaalevyssä teobromiinia on eniten, noin 680 mg. Koiralle hengenvaarallisen teobromiiniannoksen muodostaa 100–250 mg/ painokilo.

Mahdollisista sairauksista kuten epilepsiasta kärsivät koirat ovat suurimmassa vaarassa. Koiran koolla on myös vaikutusta, eli mitä pienempi koira, sitä suurempi vaara.

Teobromiini saattaa aiheuttaa sydämen toimintahäiriöitä varsinkin koiran innostuttua. Sydämen toimintahäiriöt saattavat aiheuttaa pahimmillaan sydänkohtauksen, johon koira voi menehtyä. Teobromiini voi ärsyttää ruoansulatuskanavia ja aiheuttaa joillekin koirille sisäistä verenvuotoa.

Teobromiini pysyy aineenvaihdunnassa todella kauan, 14–20 tuntia. Aine imeytyy vatsalaukusta verenkiertoon ja kestää kauan ennekuin keho saa sen suodatettua elimistöstä. Suklaamyrkytyksen oireet eivät siis tule välittömästi esiin heti koiran syötyä suklaata vaan vasta noin 10 tunnin kuluttua. Koiralle lievän myrkytyksen oireita ovat janoisuus, ylienergisyys, yliärtyvyys sekä ripuli. Jos annos on suurempi tai sitä toistetaan, oireita ovat rajut keskushermostoperäiset oireet: huimaus, tajunnanhäiriöt, kiihtynyt syke/hengitys ja tärinä. Vakavan myrkytyksen oireita ovat edellä mainittujen lisäksi raajojen lihasten hallintakyvyn menetys, tajunnanmenetys, yleinen heikkous, kooma ja kuolema.

Ensiavuksi sopii lääkehiili. Jos suklaan syömisestä on kulunut vain vähän aikaa ja syöty suklaan määrä on suuri, eläinlääkäri voi tyhjentää koiran mahan. Jos teobromiini on ehtinyt jo imeytyä, tyhjennyksestä ei ole hyötyä, mutta eläinlääkäri voi määrätä lääkityksen sydämen rytmin korjaamiseen tai keskushermoston oireiden hoitoon.