Suomen Fassbinder
Suomalainen vastine saksalaisen elokuvan työhullulle Rainer Werner Fassbinderille oli Aarne Tarkas. Siinä missä Fassbinder teki 33 elokuvaa 13-vuotisen uransa aikana, toteutti Tarkas 33 elokuvaa 14-vuoden aikana vuosina 1952-1966. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että laadullisuus kääntyy enemmänkin Fassbinderin puolelle. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Tarkaksen elokuvat olisivat olleet pelkästään huonoja. Monista hänen teoksistaan löytyy kyllä valmiudet hyviksi elokuviksi, mutta ongelma on siinä, että Tarkas, tehdessään hienon käsikirjoituksen ei enää viitsinyt perehtyä elokuvan ohjaamiseen siihen tarvittavalla intensiteetillä. Näin monet hänen elokuvansa ovat jääneet ikäänkuin puolitiehen. Mutta toisaalta niiden joukosta löytyy myös muutamia, miltei täysosumaan yltäneitä poikkeuksia.
Ennen kaikkea Tarkas oli letkeän komedian taitaja. Hänellä oli loistava kyky luoda näppärää ja nasevaa dialogia sekä kehitellä yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Henkilöohjaus ei ollut Tarkaksen vahvimpia puolia ja useimmiten näyttelijät näyttelivät roimasti yli, mutta tämä oli vain omiaan korostamaan elokuvan humoristisia rakennelmia. Tarkas ohjasi niin sotilasfarsseja, rikoskomedioita kuin yläluokkaa irvailevia farsseja. Viimeksi mainittuun lajityyppiin sijoittuu myös Tarkaksen parhain ohjaustyö, Älä nuolaise...(1961), jossa kaksi bensa-aseman työntekijää (Leo Jokela, Tommi Rinne) tekeytyvät texasilaisiksi öljymiljonääreiksi päästäkseen helsinkiläisiin seurapiireihin. Parasta elokuvassa on hullunkuriset henkilöhahmot, kimurantti juoni sekä Rinteen ja Jokelan vertaansa vailla olevat näyttelijäsuoritukset epäonnisina onnenonkijoina. Myös samaan komedialajiin kuuluva Olin nahjuksen vaimo (1960) on yksi Tarkaksen onnistuneimpia ohjaustöitä. Siinä Leif Wager esittää hissukkamaista aviomiestä, josta vaimo kirjoittaa herkullisen paljastuskirjan. Herra Sotaministeri (1957) ei suoranaisesti ole sotilasfarssi, pikemminkin poliittinen parodia, jossa nimeltämainitsemattoman valtion eräästä pikkuvirkamiehestä (Pentti Siimes) tulee kuin sattuman oikusta maan uusi sota-asioita hoitava ministeri. Elokuva on tarina vallanhimosta, joka ottaa ihmisen kuin ihmisen valtaansa oli hänen taustansa sitten mikä tahansa. Rikoskomedioista Tarkaksen parhaimpia ovat Lasse Pöystin tähdittämä Kovanaama (1954) sekä Hannes Häyrisen tähdittämä Paksunahka (1958). Tarkaksen komedioiden laatua on omiaan nostamaan Häyrisen ja Pöystin kaltaiset loistavat komedianäyttelijät.
Tarkas teki uransa aikana myös muutaman vakavamman elokuvan, joista ehkä parhain on Olemme kaikki syyllisiä (1954), eräänlainen psykologinen trilleri nuoresta miehestä, josta tulee murhaaja. Pelle Hermannina myöhemmin tunnetuksi tullut Veijo Pasanen tekee elokuvassa parhaimman roolityönsä. Hän varasti elämän (1962) on myöskin rikoselokuva, mutta samalla myös hirtehinen, musta komedia Risto Mäkelän pirullisesti esittämästä pikkuvirkamiehestä, joka entiseen elämäänsä kyllästyneenä vaihtaa identiteettiä tappamansa miehen kanssa ja siirtyy sitten asumaan suomalaiseen pikkukaupunkiin, jossa häntä pidetään kunniallisena kansalaisena. Elokuvassa on myös Hitchcockilta saatuja vaikutteita, joista parhain on Rauha Rentolan esittämä tapetun miehen vaimo. Hahmo on kuin suoraan jostakin mestariohjaajan elokuvasta.
Kauttaaltaan Tarkaksen tuotanto ei ole taiteellisisesti eheä, mutta tästä huolimatta hänen elokuvansa tarjoavat verrattoman hyviä katsomisnautintoja.