Venäläiset raviolit

Resepti on kahdeksalle hengelle, mutta määrät voi tietenkin myös jakaa pienempää annosta varten.

Isotöisiä pelmenejä kannattaa kuitenkin yleensä valmistaa kerralla enemmän. Valmistamista seuraavana päivänä niitä voi tarjota voissa paistettuina. Pelmenejä voi myös pakastaa.

Taikina

  • 3 kananmunaa
  • n. 8 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • n. 2 dl vettä
  • Täytteeseen:
  • 800 g sika-nauta-lammasjauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 1 ½ rkl ruokaöljyä
  • suolaa ja pippuria
Sekoita taikinan aineet ja vaivaa se käsin notkeaksi. Tee taikinasta kaksi palloa, peitä ne kelmulla ja laita jääkaappiin odottamaan.

Silppua sipuli ja kuullota se öljyssä. Lisää jauheliha, ruskista ja mausta. Hämmennä huolellisesti.

Ota yksi taikinapallo kylmästä ja kaulitse se ohueksi levyksi. Irroita juomalasin reunalla painellen taikinasta pyörylöitä, joiden keskelle asetat teelusikallisen lihaseosta. Painele reunat tiukasti yhteen puolikuun muotoisiksi pikkupiirakoiksi ja nipistä sitten päät yhteen. Toista sama toisella taikinapallolla ja lopulla lihaseoksella.

Asettele pelmenit leikkuulaudalle tai tarjottimelle niin, että ne eivät koske toisiaan ja laita pakastimeen noin puolen tunnin ajaksi.

Keitä suuressa kattilassa suolalla maustettu vesi. Halutessasi voit tuoda keitinveteen lisämakua lisäämällä kaksi laakerinlehteä ja keittämällä n. 10 minuutin ajan ennen pelmenien lisäämistä.

Keitä pelmenit noin kymmenen kappaleen erissä koko ajan kiehuvassa vedessä. Kun pelmenit nousevat pintaan, ne ovat kypsiä. Poimi ne reikäkauhalla lämmitettyyn tarjoiluastiaan.

Pelmenien seuraksi sopivat hapankerma, voi, etikka ja sinappi.