Ilpo Tiihonen: Jees ketsuppia!
Iloista runohupailua
Ilpo Tiihonen 1999: Jees ketsuppia! Porvoo: WSOY
Ilpo Tiihosen vuonna 1999 julkaistuun runokokoelmaan Jees ketsuppia! on koottu sekä Tiihosen uutta että vanhempaa lastenlyriikkaa. Kokoelma jakaantuu kolmeen osaan: Ketsuppia ja rusinoita, Ei-Kaj Plumps sekä Limerikkejä. Runokokoelman värikkään ja riehakkaan kuvituksen on tehnyt Tiina Paju.
Kokoelma ei ole suunnattu välttämättä aivan perheen pienimmille, vaan kouluikäiset lapset ja nuoret saavat siitä varmastikin paljon enemmän irti. Myös aikuista lukijaa runot naurattavat. Vaikka monet runoista on julkaistu ensimmäisen kerran jo lähes 30 vuotta sitten, ne jaksavat silti vedota nykylukijaan ja ovat hämmästyttävän ajankohtaisiakin.
Kokoelman runot liikkuvat ympäri maailmaa, mutta suuri osa niistä keskittyy helsinkiläiseen maisemaan. Runoissa leikitellään paljon paikannimillä, erityisesti osiossa Ei-Kaj Plumps , joka sisältää runoja Helsingistä ja jossa vilahtelee paljon eri Helsingin osien nimiä. Runossa “Klesa Hesa” jo otsikossa riimitellään. Runossa toistuvat eri sairaudet ja Helsingin kaupunginosat: “Kamppi krampin sai. / Kaivarilla raivari,”. Samaan tapaan paikannimiä yhdistellään runossa “Karnevaali eli selonteko Konala-Kaukomaat ystävyysseuran vuosijuhlasta”: “Kotini on Konala / ja hima Himalaja”.Runossa “Kehtolaulu” Larua lohdutetaan “älä paru”, “Munkka dunkkaa” ja “Töölö töllää“.
Kokoelmassa yhdistyvät vanha ja uusi. Monen runon taustalta voi kuulla vanhan lastenlorun, kuten “Kehtolaulun”. Runo “Piipaat sulle” taas mukailee Piippolan vaaria. Tiihosen varhaisempi kokoelma Antero Vipuliini seuraa monin tavoin Kalevalan jalanjälkiä: Antero Vipuliini muistuttaa nimenä kalevalaista Antero Vipusta ja kokoelmassa on kaikenlaisia loitsuja ja muuta taikuutta ja kalevalamitan mukailua. Osa taikuudesta on siirtynyt Jees ketsuppia! -kokoelmaankin.
Kokoelmassa lapsen näkökulma saa paikoin valtaa ja monissa runoissa ihmetellään ja ironisoidaan aikuisten maailmaa. Runot naurattavat myös aikuisia itseään, ehkäpä juuri hieman lapsenomaisen näkökulman takia. Esimerkiksi runossa “Näyteikkuna” lapsen näkökulma on hyvin selvästi läsnä. Runossa ihmetellään valtavan kokoisia rintaliivejä.
Tiihosen runoissa on paljon nonsense-piirteitä, ja myös hitunen karnevalismia. Nonsenseen ja lastenrunouteen kuuluu kaikenlainen kielen venytys ja paukutus. Nonsenseen kuuluu myös merkityksen puuttumisen ja sen tuottamisen välinen vastakkaisasettelu. Runoja lukiessa voi herätä ajatus, onko tällä runolla minkäänlaista merkitystä? Esimerkiksi “Hel. Puh. Haloo” -runossa puhelinluettelosta on tehty lyriikkaa. Luettaessa runoa se kuulostaa samalta kuin nimen etsiminen puhelinluettelosta: “Haa Haa Hal Har Hau Hau”. Nonsense ja karnevalismi yhdistyvät kokoelmassa huumorintäytteisenä sekamelskana. Kielellä hupailun lisäksi kokoelmasta löytää myös syvempiä merkityksiä. Kokoelma rohkaisee tutkimaan pintaa syvemmältä ja iloitsemaan ihmisten erilaisuudesta. Uudet kokemukset, tapahtumat, kommellukset ja ihmisten erilaisuus tekevät elämästä mielenkiintoisen. Ei ole mikään ihme, että kokoelman ilmestymistä on pidetty lastenlyriikan merkkitapauksena