Mikä on endometrioosi?

Endometrioosi on naisten sairaus, jossa normaalisti pelkästään kohdun sisäpuolelle kuukautiskierron mukana kehittyviä limakalvopesäkkeitä kasvaa kohdun ulkopuolelle ja munasarjoihin. Ne käyttäytyvät kohdun ulkopuolella samalla tavalla kuin sisäpuolella, eli turpoavat ja vuotavat verta. Tämä vuotava veri ei pääse poistumaan vatsaontelon sisältä ja näin aiheuttaa vatsakipuja tulehduttaessaan kudoksia. Endometrioosi onkin tulehduksellinen sairaus. Tämä sairaus aiheuttaa lapsettomuutta ja kipuja alavatsan alueelle. Lievimmillään endometrioosi voi olla täysin oireeton, mutta vaikeammissa tapauksissa oireet voivat olla hyvinkin voimakkaita. Kuukautiset voivat olla kivuliaat ja runsaat. Oireisiin kuuluu jatkuvia alavatsa-, selkä- tai tärinäkipuja sekä kipuja yhdynnän aikana. Tiputteluvuotoa ennen kuukautisia sekä välivuotoja saattaa esiintyä. Oireet voivat olla moninaisia.

Sairauden toteaminen on hankalaa. Lääkäri saattaa normaalissa gynekologisissa tutkimuksissa todeta jotain poikkeavaa, mutta ainoastaan potilaan oireita selvittämällä voidaan päätyä endometrioosiepäilyyn. Tällöin ainoa keino taudin varmistamiseen on tähystys, sillä ultraäänellä tehty tutkimus ei ole tarpeeksi tarkka. Suurimmalla osalla naisista saattaa kohdun limakalvoa siirtyä kohdun ulkopuolelle kuukautisvuodon yhteydessä, mutta se ei kiinnity sinne, mikä on endometrioosille tunnusomaista. Sairautena endometrioosi ei siis ole mitenkään yleinen.

Tutkimukset

Mikäli lääkärin tekemän gynekologisen tutkimuksen ja pitkään jatkuneiden tai voimakkaiden oireiden syyksi ei paljastu muuta yleisempää sairautta, voi lääkäri määrätä tähystystutkimukseen endometrioosiepäilyn pohjalta. Tutkimus on nimeltään laparoskopia ja se tehdään nukutuksessa. Navan viereen tehdään pieni viilto, josta tähystyskamera työnnetään sisään. Tutkimus on varma keino todeta endometrioosi. Mikäli aihetta on, tutkimuksen yhteydessä voidaan poistaa endometrioosikudosta ja edesauttaa paranemista. Tutkimuksesta toipuu nopeasti ja haava parantuu lähes huomaamattomaksi. Mikäli joudutaan tekemään suurempia toimenpiteitä, vatsanpeitteeseen tehdään muutaman sentin viilto, yleensä aivan alavatsalle. Toipuminen tapahtuu neljän viikon kuluessa. Tätä toimenpidettä nimitetään laparotomiaksi.

Hoitomahdollisuudet

Kyseessä on parantumaton sairaus ja hoitokeinot riippuvat potilaan iästä sekä siitä kuinka voimakkaat oireet ovat ja minkälaiset toiveet potilaalla on raskauden suhteen. Jos potilas haluaa lapsia, tai endometrioosi on ollut lapsettomuuden syynä, on leikkaushoito eniten hyötyä antava toimenpide.

Mikäli tavoitteena hoidossa on kipujen lievittäminen, kysymykseen tulee hormonilääkitys. Hormonilääkityksellä voidaan sairaus pitää hallinnassa, mutta tämän lääkityksen rajoitteena on potilaalla jokin muu jatkuvaa lääkitystä vaativa sairaus, kuten astma, migreeni, epilepsia tai sydämen toiminnan vajavuus. Hormonilääkityksen haittana on, että se aiheuttaa nesteiden kertymistä kehoon. Näin ollen se on epäsopiva edellä mainittujen sairauksien hoitoon käytettyjen lääkkeiden kanssa. Lääkityksen määräämisestä tekee päätöksen aina hoitava lääkäri. Lääkitystä toki voidaan käyttää, mutta sitä on valvottava huolellisesti.

Vaikka endometrioosi saattaa hoidoista huolimatta uusia, yleensä sen kanssa voi tulla toimeen lääkityksen ja muiden hoitojen avulla. Elimistölle tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saannista on pidettävä huolta ja mikäli niitä ei ravinnon kautta saa tarpeeksi, voi käyttää vitamiinivalmisteita. Varsinkin E-vitamiini auttaa hormonitasapainoon. Lisäksi luontaistuotteista esimerkiksi piihappo sekä siitepölyvalmiste, josta on allergeenit poistettu, edesauttaa hoidossa. Myös luontaislääkkeitä valittaessa on hyvä keskustella näihin erikoistuneen lääkärin kanssa sopivasta lääkityksestä. Tähän, kuten muuhunkin lääkitykseen vaikuttavat aikaisemmat sairaudet ja muut yksilölliset tekijät.