Voiko kesämökin muuttaa vakituiseksi asunnoksi?

Pelkkä kesämökki ei enää aina riitä. Vapaa-aikaa on paljon talvellakin, ja monen mielestä talviseen vapaa-ajan viettoon soveltuva asunto on paikallaan. Kesäasunto voikin sopia tilapäiseen asumiseen myös talvella, sillä useimmiten mökkirakentajat ottavat nykyisin huomioon myös talvisen asumisen vaatimukset. Loma-asunnon mukavuuksistakaan ei enää liiemmin olla valmiita tinkimään.

Kun kesämökki kelpaa jo ympärivuotiseen asumiseen, on moni muuttanut kokonaan asumaan entiseen kesäasuntoonsa. Monet kunnat ovatkin markkinoineet kesämökkien muuttamista vakituisiksi asunnoiksi saadakseen kunnan alueelle lisää asukkaita ja voidakseen siten ylläpitää hyvää palvelutasoa. Asukkaita houkutellaan esim. luonnonläheisyyteen ja turvallisuuteen vetoamalla. Etenkin lapsiperheille tarjotaan etuja, joita ei välttämättä kaupunkitaajamissa ole. Hyvien liikenneyhteyksien päässä oleva vapaa-ajan asunto houkuttelee muuttaamaan sen kokonaan vakituiseksi asunnoksi.

Aivan itsestään selvästi kesämökin muuttaminen ympärivuotiseksi vakituiseksi asunnoksi ei käy. Virkistys- tai haja-asutusalueella olevan loma-asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi vaatii erityisen luvan. Kunnan rakennustarkastaja tietää, onko muutolle riittävästi edellytyksiä. Muutoksen vaatima rakennuslupa edellyttää, että asunnon kunto sopii ympärivuotiseen asumiseen. Kiinteistöön pitää olla tieyhteys ja hoidettavia asioita ovat myös jätehuolto ja jätevesien käsittely.