Millainen kalapaikka on Kiiminkijoki?

Sijainti

Kiiminkijoki sijaitsee Oulun läänissä Pohjois-Pohjanmaalla. Joen latvaosat sijaitsevat

Puolangan kunnassa ja se päätyy Pohjanlahteen Haukiputaalla.

Joki on noin 180 km pitkä. Joen leveys on kapeimmillaan noin 15 metriä ja leveimmillään noin 90 metriä. Matkan varrelle mahtuvat Utajärven, Ylikiimingin, Kiimingin ja Haukiputaan kunnat. Lähin kaupunki on Oulu, joka sijaitsee noin 20 km joen alajuoksusta etelään päin.

Kiiminkijoen kosket on rauhoitettu vesistörakentamiselta. Se kuuluu Natura 2000-suojeluverkostoon ja kansainväliseen Project Aqua–ohjelmaan.

Luonto ja ympäristö

Kiiminkijoki on luonnontilainen rakentamaton kaunis joki. Joen vesi on ruskeahkoa johtuen sen humuspitoisuudesta. Suomen korkein luonnonvarainen vesiputous Hepoköngäs sijaitsee Puolangalla, mistä Kiiminkijoki saa alkunsa. Joen varrelta löytyy vaihtelevasti niin erämaaosuuksia kuin maalaismaisemaakin. Joessa on yhteensä jopa 70 koskea.

Kosket

Kiiminkijoessa on erityiskoskikalastuspaikkoja, joihin istutetaan vuosittain touko-heinäkuussa meritaimenta. Istutettavat taimenet painavat noin kilon. Näitä koskia ovat:

Puolangan Kalliuskoski , jossa saa kalastaa kummallakin rannalla. Alueelta löytyy etelänpuoleiselta rannalta laavu. Utajärven Kurimonkoski , jossa saa kalastaa joen pohjoisrannalla. Koskessa on helppo kahlata sen mataluuden vuoksi. Alueelta löytyy laavu ja kota pohjoisrannalta. Ylivuoton Inninkoski (Ylikiiminki), jossa saa kalastaa joen länsirannalla. Koski on matalahko ja hyvä perhokalastuspaikka. Alueelta löytyy kaksi laavua. Alavuoton Myllykoski (Ylikiiminki), joka on hyvä virvelöintipaikka. Alueelta löytyy laavu joen länsirannalta. Jokikokon Jokikokonkoski (Ylikiiminki). Alue on otollinen virvelöinnille. Koskesta löytyy myös heittolaituri kuin myös kota ja laavu. Kirkonkylän Juopulinkoski (Ylikiiminki). Koskessa on helppo kahlata sen mataluuden vuoksi ja se on hyvä perhokalastuspaikka. Vesalan Aittokoski (Ylikiiminki). Koskessa on helppo kahlata sen mataluuden vuoksi ja se on otollinen perhokalastukseen. Kiimingin Koitelinkoski , suosittu koko perheen kalastuspaikka, johon on rakennettu riippusiltoja joita pitkin pääsee alueella oleviin saariin. Kosken alajuoksulla sijaitsee laavu. Alueelta löytyy myös kesällä toimiva kahvila ja esim. sauna. Alakylän Venekoski (Kiiminki), joka on sopiva sekä perholla kalastukseen että virvelöintiin. Tähän koskeen nousee myös merilohi. Haukiputaan Sämppikoski. Koskessa on helppo kahlata sen mataluuden vuoksi ja se sopii sekä perho- että heittokalastukseen. Sämppikoski on joen lohirikkainta aluetta.

Kalastus

Kiiminkijoesta saa merilohta, meritaimenta, haukea, ahventa, harjusta, vaellussiikaa sekä istutettua taimenta. Joki on matalahko ja kahluukelpoinen, joten parhaita kalastusvälineitä siellä ovat kevyet perhot ja vieheet. Näistä kahdesta perholla saa paremmin kalaa.

Luvat

Kiiminkijoella tarvitaan yhteisviehelupa, jolla saa kalastaa kaikkia kalalajeja uistimella ja perholla välillä Puolangan Kivarijärvi – Haukiputaan jokisuu. Tämän lisäksi 18- 64-vuotiaat tarvitsevat valtion kalastuskortin Kiiminkijoella kalastukseen. Ollenkaan kalastuslupaa eivät tarvitse alle 12–vuotiaat. Lääninkohtaisella kalastuskortilla ei saa kalastaa Kiiminkijoella lukuun ottamatta Utajärven järvilaajentumia (Kaihlanen, Hako-, Juorkuna-, Mätäs- ja Hamarinjärvi).

Rajoituksia:

Vuorokaudessa saa nostaa enintään kaksi lohta tai taimenta. Välillä 11.9 – 15.11 perholla tai uistimella lohta ja taimenta ei saa pyytää lainkaan. Ongella ja verkolla näiden kalojen kalastus on kielletty kokonaan.

Kalojen alamitat

  • Harjus 30 cm
  • Kuha 37 cm
  • Järvitaimen ja Meritaimen 40 cm
  • Merilohi 50 cm

Muita harrastus- ja ulkoilumahdollisuuksia

Kiiminkijoella voi harrastaa myös patikointia ja melontaa.

Majoitus

Majoitusmahdollisuuksia löytyy runsaasti jokivarren alueelta: mökkimajoitusta, hotellimajoitusta, leirintäalueita ja rivitalomajoitusta. Esim. hotelliöitä voi viettää niin Haukiputaalla, Kiimingissä kuin Utajärvelläkin. Mökki- rivitalomajoituksesta voi nauttia kaikkien kuntien alueella ja leirintäalueita löytyy Ylikiimingistä ja Puolangalta.