Täsmätietoa Riiasta

Millainen on Latvian pääkaupunki?

Riika, Latvian pääkaupunki sijaitsee Itämeren rannalla Väinäjoen (Daugava) suulla. Kaupungin perusti piispa Albert vuonna 1201. Kaupungissa on noin 80 0000 asukasta, joista vain vähän yli puolet puhuu äidinkielenään latviaa ja noin puolet venäjää.

Liikkuminen

Lentokenttä sijaitsee noin 8 km päässä keskustasta ja taksimatka kaupunkiin maksaa 6 latia. Tämän kuljettaja ilmoittaa heti kyytiin noustessa. Kaupunkiin pääsee myös bussilla. Julkiset kulkuvälineet eli bussit, raitiovaunut, johdinautot ja taksit ovat Riiassa edullisia. Parhaiten kaupunkiin kuitenkin tutustuu kävellen. Bussimatka maksaa 20 santiimia (huhtikuu 2005). Bussit ovat melko täysiä ja ruuhka-aikoina liikenne on hidasta, myös taksilla. Taksin saa yleensä helposti taksiasemilta tai esim. pyytämällä hotellin vastaanottovirkailijaa soittamaan. Ruuhka-aikana saattaa sattua yllätyksiä, joten ennen konserttia tai oopperaa kannattaa varata aikaa matkaa varten. Kaupungin keskustassa kuljettaja yleensä sopii 2 latin hinnasta.

Ruoka

Riiassa ruoka on hieman edullisempaa kuin Suomessa, mutta kalliitakin paikkoja löytyy. Erityisen kuuluisia ovat leivonnaiset, piiraat ja kakut. Pieniä viihtyisiä kahviloita on siellä täällä, varsinkin puistojen reunamille. Varsinainen latvialainen perinneruoka on kaikkea muuta kuin kevyttä, mutta erittäin maistuvaa, vaikka mausteita käytetäänkin säästellen. Ravintoloita löytyy aivan varmasti jokaiseen makuun.

Muutamia vaihtoehtoja ruokapaikoiksi

  • Alus Arsenals Pils laukums 4 (sisään Arsenals-kadulta). Erittäin hyvä hinta-laatu-suhde. Erilaisia oluita, mm. Tervetes- ja Lacplesis-oluita.
  • Arba, Gertrudes 33/35. Edullista armenialaista ruokaa.
  • Aragats, Miera 15. Kaukasialaista ruokaa.
  • Asia, Marstalu 6/8. Melko kallis.
  • Austrumu robeza, Vagnera 8. Kohtuullista ruokaa. Ohjelmaa iltaisin.
  • Boulevard nro 20, Aspazijas 20. Pihvejä, pizzaa.
  • Columbine (Hotelli Metropol), Aspazijas bul. 36/38. Myös kalaa.
  • D’Artanjas, Marijas 13 (Berga Bazars). Lounasravintola, ranskalaisia herkkuja.
  • Dickens Restaurant, Peterbaznicas 17. Melko hyvää ruokaa.
  • Esplanade (Reval Hotel Latvija), Elizabetes 55. Viihtyisä paikka.
  • Grieku Restorans, Skarnu 10/20. Kreikkalaista ruokaa.
  • Grill Room (Radisson SAS-hotellissa), Kugu 24, Grilli- ja kalaruokia.
  • Italialainen ravintola ”1739”, Skarnu 6. Pieni intiimi ravintola.
  • Kajita Viihtyisä, kohtuulliset hinnat. A. Caka iela 47
  • Livonija, Meistaru 21. Kellariravintola, balttilaista ruokaa.
  • Melnie muki, Jana seta 1. ”Mustan munkin” ravintola.
  • M6, Kaleju iela 12 Boheemi paikka kahdessa kerroksessa, kotiruokaa.
  • Monterosso, Valnu 9. Italialaista ruokaa, taso hyvä.
  • Orangerie (Grand Palace Hotel), Pils 12. Lounasravintola.
  • Osiris, Barona 31. Pieni romanttinen ravintola.
  • Otto Schwartz (Hotel de Rome), Kalku 28. Hienostunut paikka. Upeat näköalat.
  • Petergailis, Skarnu 25. Kahvilatyylinen ravintola.
  • Piano Bars (Vernisaza-rakennus), Terbatas 2. Näkymät Vermanes-puutarhaan, musiikkia hyvää ruokaa ja hyviä viinejä.
  • Piramida (Hotel Ridzene), Reimersa 1. Lasipyramidin alla.
  • Rigas Balzams, Torna 4. Kellariravintola. Riian mustalla balsamilla maustettuja ruokia. Hinnat kohtuulliset.
  • Samsons (Grand Palace Hotel), Pils 12. Kellariravintola, laadukas.
  • Sotamuseon ravintola Smilsu iela 22. Hyvä ja halpa lounaspaikka tunnelmallisessa kellarissa.
  • Sumo, Kungu 8. Japanilaista ruokaa.
  • Sumosan, Terbatas 2. Japanilaista ruokaa.
  • Symposium (Berga Bazars), Dzirvanu 84. Välimerellinen ruoka.
  • Vincents Elizabetes 19. Monipuolinen keittiö, mm. sushia.
  • Zilais Putns (Sininen lintu), Tirgonu 4. Italialaista ruokaa.
  • Zivju Restorans, Vagnera 4. Kalaravintola.

Kasvisravintoloita

  • Kamala, Jauniela 14. Itämaista tunnelmaa.
  • Kirbis, Doma laukums 1.
  • Rama, Barona 56. Itämaisia riisiruokia.

Latvialaisia ravintoloita

  • Alus Seta, Tirgonu 6. Lido-ketjun ravintola. Hiiligrillillä valmistettua ruokaa. Itsepalvelu.
  • Dzirvanas, Dzirvanu 76. Lido-ketjun itsepalveluravintola.
  • Lido, Krasta 76. Tunnuksena mylly. Itsepalvelu, oman panimon olutta. Hieman ydinkeskustan ulkopuolella, lähellä Daugava-jokea.
  • Livonija, Meistaru 21. Kellariravintola, myös ankeriasta ja lohta.
  • Sena Riga (Riga-hotellin alakerta, Aspazijas 22). Kansallispukuiset tarjoilijat, Latvian eri osien erikoisuuksia. Elävää musiikkia.
  • Staburags, Caka 55.

Juomat

Vesijohtovettä kannattaa käyttää vain hampaiden pesuun. Juomavettä myydään pulloissa niin hiilihappopitoisena kuin hiilihapottomana. Latviassa olut kuuluu peruselintarvikkeisiin ja sitä juodaan paljon. Kuuluisia latvialaisia olutmerkkejä ovat esimerkiksi Aldaris, Cēsu, Kimmel, Lāčplēsis, Līvu, Piebalgas, Uzavas, Tērvetes. Yleensä olut on melko vahvaa, joten sitä kannattaa nauttia harkiten, varsinkin jos on liikkeellä yksin. Tumma olut Lāčplēsis tumšais on kuin samettia, Aldaris Porteris vuorostaan kirpeää ja Ingver on nimensä mukaan inkiväärinen. Kannattaa maistella. Latvialaisia viinejä ei juuri tunneta, mutta kuohuviiniä Latviassa valmistetaan.

Pubeja ja baareja Riiassa

  • A. Suns, Elizabetes 83/85 (Berga Bazars).
  • Cita Opera, Raina bulv. 21. Melko hyvää ruokaa, suosittu paikka iltaisin, sisäänpääsymaksu.
  • Deco Bars, Dzirvanu 84 (Berga Bazars-kauppakeskus). Art deco-vaikutteinen tyylikäs baari. Viikonloppuisin menopaikka.
  • Dickens Pub, Grecienieku 9.
  • Hollanders, Amatu 3/5. Kahvilatyylinen lounasravintola.
  • Notingema, Doma laukums 6. Riian pörssitalon alakerrassa.
  • Paddy Whelan’s, Grecinieku 4. Perusruokaa, aito irlantilainen tunnelma.
  • Petergailis, Skarnu 25. Kahvilatyyppinen ravintola.
  • Pulkvedim neviens reraksta, Peldu 26. Boheemi tunnelma.
  • Skylinen Bar Elizabetes 55 (Hotelli Latvija). Upea näköala.
  • Tim McShane’s, Tirgonu 10, puh. 72 25 481. Perusruokaa, aito irlantilainen tunnelma.

Majoitus

Majoituspalveluja Riiassa on tarjolla runsaasti. Viiden tähden hotelli maksaa tietysti enemmän kuin hostelli ja vanhassa kaupungissa sijaitseva hotelli enemmän kuin vähän kauemmaksi jäävä. Internetin ansiosta on mahdollista valita, haluaako neuvostotyyliseen laatikkomalliseen tornihotelliin kaikkine palveluineen vai pienempään ja mahdollisesti viihtyisämpään paikkaan.

Loistohotelleja

  • Grand Palace Hotel, Riian paras hotelli aivan Tuomiokirkon aukion vieressä.
  • Hotel de Rome, keskeisin sijainti vanhan kaupungin vilinässä.

Korkeatasoisia hotelleja

  • Hotel Centra, erinomaisella paikalla, hinnat Riian ”ylempää keskiluokkaa”.
  • KonventaSēta, keskeinen sijainti, paljon toimintaa ympärillä, vanhan luostarin tunnelmaa.
  • Reval Hotel Latvija, Riian keskustan korkein rakennus, näköalabaari 26. kerroksessa.

Keskitason hotelleja

  • Forums, hyvällä paikalla lähellä linja-autoasemaa.
  • Laine, lyhyen kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista, melko edullinen
  • Tia, hyvä hotelli, jossa erinomainen palvelu. Vanhaan kaupunkiin pääsee reippaasti kävellen vähän yli 10 minuutissa tai johdinautolla, jonka pysäkki on 20 metrin päässä
  • Viktorija, hotellista löytyy myös halpoja, ns. III kategorian huoneita, mutta näitä huoneita pitää osata kysyä. Hotellia vastapäätä on baari nimeltä ”Pērse”. Hyvällä paikalla, mutta varsinkin viikonloppuisin katu on vilkas.

Edullisia hotelleja

  • Saulīte. Hyvä sijainti siellä missä tapahtuu, budjettimatkailijan suosikkikohde, alakerrassa kohtuullinen ravintola, vieressä legendaarinen ympäri vuorokauden auki oleva pystybaari.
  • Latvijas Universitātes Dienesta Viesnīca. Lähellä vanhaa kaupunkia, edulliset hinnat. Sopii budjettimatkailijalle.
  • Aurora. Kulahtanut hotelli, mutta suositeltava vaihtoehto eksotiikkaa pelkäämättömälle, pienellä budjetilla matkustavalle. Sijainti rautatieaseman vieressä
  • B & B Multilux. Sopii esim. pienelle ryhmälle. Käytössä keittiö, jossa voi itse valmistaa tai lämmittää jääkaappiin tilatut valmiit ateriat. Internetin käyttö sisältyy hintaan
  • Patricia. Majoitusta sinkuille tai ryhmälle, myös asuntoja. Palvelu hyvä.

Vanhan kaupungin suosituimpiin hotelleihin kannattaa kuitenkin varata ajoissa, viime hetken lähtijä joutuu tyytymään kalliimpaan ja huonompaan hinta/laatusuhteeseen. Yksin matkustava voi myös joutua maksamaan yksin kahden hengen huoneesta, jos yhden hengen huoneita ei ole.

Turvallisuus

Vaikka Riika on suurkaupunki, se vaikuttaa yhtä turvalliselta kuin Helsinki, Tampere ja Turku. Illallakaan kulkiessaan Riiassa ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan epävarmaksi, joten myös yksin matkustava nainen voi rauhallisin mielin majoittua vähän keskustan ulkopuolelle rauhalliseen hotelliin. Kerjäläisiä näkee varsinkin kirkkojen liepeillä ja puistoissa, mutta he kulkevat pääasiassa päivisin. Varovainen pitää kuitenkin olla ja rahapussi on parasta pitää varmassa tallessa.

Vanha kaupunki

Riika on erityisen kuuluisa monista jugend-rakennuksistaan ja viehättävistä puistoistaan. Kaupunkiin kannattaa ehdottomasti tutustua kävellen. Myös kauempana keskustasta saattaa löytää ikävännäköisten betonirakennusten keskeltä taidokkain leikkauksin koristeltuja puutaloja, jotka muistuttavat vanhoja suomalaisia kaupunkitaloja.

Vanha kaupunki sijoittuu vapaudenpatsaan ja Väinäjoen väliin. Rauhalliseen ja viihtyisään tunnelmaan pääsee vanhan luostarin liepeillä. Luostariin on rakennettu hotelli, jolla on hyvä ravintola ja pikku kujasilla monenlaisia kahviloita ja myymälöitä. Vanha kaupunki on sekoitus uutta ja vanhaa ja taloista löytyy monenlaisia yllättäviä yksityiskohtia. Yhden talon katolla pyllistää kissa tarinan mukaan alun perin kiltojen taloja kohti, ja toisen talon katolta kurkistelee koira turistiryhmiä.

Kiltojen talot sijaitsevat Filharmonian aukiolla. Saksalaiset kauppiaat perustivat Suuren killan vuonna 1354. Sen edeltäjä, pieni kilta perustettiin jo 1200-luvulla. Nykyisen suuren killan talon vanhimmat osat ovat vielä 1300-luvulta, talo restauroitiin 1854 - 1857 uusgoottilaiseksi, arkkitehtina oli K. Beine. Talossa järjestetään säännöllisesti konsertteja ja siellä toimii Riian Filharmonia. Pienen killan talo on suuren killan talon vieressä.

Kissatalon kohdalta voi nähdä kadun päässä Ruutitornin, joka on ainoana säilynyt vanhan puolustusmuurin torneista. Ruutitorni kuului 1300-luvulla kaupungin pääportin puolustusjärjestelmään ja sitä kutsuttiin tuolloin hiekkatorniksi. 1600-luvulla hiekkatornia alettiin kutsua ruutitorniksi. Nykyisin torni on 26 metriä katutason yläpuolella ja siellä toimii Latvian sotamuseo.

Ruutitornin vierestä alkavalla kadulla Torna iela voi nähdä palan rekonstruoitua puolustusmuuria sekä 1200-luvun alussa rakennetun Rämerin tornin. Vähän kauempana on kuuluisa Ruotsalaisten portti, joka puhkaistiin puolustusmuuriin vuonna 1698.

Torna ielaa pitkin kävelemällä pääsee suoraan Riian linnaan. Latvian presidentin virka-asunto ja kanslia ovat linnassa. Siellä toimivat myös Latvian historiamuseo ja Ulkomaisen taiteen museo.

Kirkot

Riian historia on varsin kansainvälinen, joten kaupungista löytyy runsaasti eri uskontokuntien kirkkoja. Yksi vanhan kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä on tuomiokirkko, jonka urut kuuluvat Euroopan suurimpien joukkoon. Urut on valmistettu Saksassa vuonna 1884. Tuomiokirkossa järjestetään korkeatasoisia konsertteja. Kirkkoon päästään laskeutumalla muutama porras katutasolta alaspäin. Tutustumisen arvoinen on myös romaanista tyyliä edustava Tuomiokirkon piha.Pienen kävelymatkan päässä Tuomiokirkosta on Pyhän Pietarin kirkko, jonka torniin pääsee hissillä ihailemaan Riian maisemia 123 m:n korkeudelta. Lisäksi kaupungissa on muiden muassa kolme katolista kirkkoa (Mater Dolorosa, Pyhä Maria Magdalena ja Pyhä Jakob) ja reformoitu kirkko sekä kauppiaille rakennettu anglikaaninen kirkko. Vanhassa kaupungissa on myös synagoga, joka näyttää ainakin ulkoapäin varsin vaatimattomalta. Esplanadin puistossa sijaitsevasta, hiljattain restauroidusta ortodoksisesta Kristuksen syntymän ortodoksisesta kirkosta ei sen sijaan kultaa ja loistoa puutu. Jumalanpalveluksissa laulaa myös mahtava kuoro.

Muita nähtävyyksiä

Kaupungin matkailuneuvontapiste sijaitsee keskeisellä paikalla vanhan kaupungin alueella upeassa Mustapäiden talossa. Mustapäiden veljeskunta oli naimattomista miehistä koostuva ulkomaisten kauppiaiden kauppiasjärjestö. Mustapäiden talo valmistui 1330-luvulla, mutta sitä laajennettiin myöhemmin. Rakennus tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta se rakennettiin uudelleen 1990-luvun lopussa ja on todella näkemisen arvoinen. Veljeskunnan suojeluspyhimys, tummaihoinen Pyhä Mauri on kuvattuna talon julkisivuun. Talo on avoinna yleisölle 10.00 - 17.00, maanantaisin suljettu.

Kulman takana sijaitseva Menzendorfin talo kertoo 1200-luvun talon historiasta asuintalona ja apteekkina. Restauroinnin yhteydessä on jätetty jäljelle säilyneitä osia eri aikakausien seinämaalauksista ja muista materiaaleista. Esillä on myös talon historiasta kertovaa esineistöä. Museo on neljässä eri kerroksessa, joista jokainen on erilainen. Kuuluisaa, keskiaikaista rakennusryhmää Kolme veljestä pääsee parhaiten ihailemaan Pyhän Jakobin kirkon sisäänkäynnin kohdalta.

Merkittäviin rakennuksiin kuuluvat myös teatterit ja konserttisalit. Veistoksin koristeltu 1900-luvun alussa venäläisen teatterin käyttöön valmistunut kansallisteatteri aivan vilkasliikenteisen K. Valdemara ielan varrella ei keneltäkään jää huomaamatta. Latvian kansallisoopperan koti, valkoinen Oopperatalo sen sijaan on kanavan rannalla ja sitä ympäröi laaja puisto. Talo on upeasti kunnostettu ja sekä oopperan että baletin esitykset ovat erittäin korkeatasoisia. Lisäksi oopperassa pidetään konsertteja ja se on myös avoinna yleisölle.

Museoita

Riiasta löytyy museoita jokaiseen makuun. Mustapäiden talon vieressä on Latvian miehitysmuseo, jossa esitellään sekä neuvostomiehitystä että natsi-Saksan miehitysaikaa.

Rozentalsin ja Blaumanisin museo on taidemaalari ja graafikko Janis Rozentālsin ja kirjailija Rudolfs Blaumanisin entinen asunto hieman keskustan ulkopuolella Alberta- ja Strēlnieku- katujen kulmassa. Museo on vuonna 1904 rakennetussa Jugend-talossa arkkitehti Konstantis Pekšensin suunnittelemassa talossa. Rozentālsin studio, olohuone, huonekalut, taideteokset ja taloustavarat luovat aidon jugend-tunnelman. Kirjailija Blaumanis asui vuokralla yhdessä asunnon huoneista vuosina 1906 - 1908. Janis Rozentalsin vaimo oli suomalainen laulajatar Elli Forssel ja Rozentals eli kaksi viimeistä elinvuottaan Suomessa. Museo on avoinna klo 11.00 - 17.00, suljettu tiistaisin ja keskiviikkoisin.

Moottorimuseo eli automuseo (Rīgas motormuzejs) Eizenšteina 6 Mielenkiintoinen kokoelma neuvostoaikaisia autoja ja muita museoautoja. Esillä mm. Molotovin Rolls Royce ja Stalinin ZIL. Museo on kaukana lähiössä, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen niillekin, jotka eivät ole varsinaisia autoilun ystäviä. Esim. bussilla 21 pääsee Brīvības ielalta, pois jäädään pysäkillä ”Pansionāts”, Mežciemsissä (Metsäkylä). Valtion taidemuseo (Valsts Makslas muzejs), 10 Valdemara iela. On Esplanadin puistossa, vastakkaisella puolella kuin ortodoksikirkko. Museon vieressä on vuonna 1905 valmistunut taideakatemian rakennus, joka muistuttaa erehdyttävästi kirkkoa. Ikkunoiden värikkäät lasimaalaukset vahvistavat kirkkomaista vaikutelmaa. Tänne voi myös piipahtaa sisään katsomaan, mitä akatemian opiskelijat ovat saaneet aikaan.

Etnografinen ulkoilmamuseo (Etnografiskais Brivdabas muzejs). Brivibas 440. Noin 100 hehtaarin museoalue Juglanjärven rannalla on avattu yleisölle vuonna 1932. Museo sijaitsee muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta ja sinne pääsee Brivibas ielalla pysähtyvällä bussilla numero 1. Matka kestää noin puoli tuntia. Museoalueella on toistasataa autenttista rakennusta 1500 - 1800 -luvuilta, jotka esittelevät elämää Latvian elämää eri maakunnissa ja eri ammateissa. Museoalue on auki ympäri vuoden, mutta rakennukset avataan yleisölle vain kesäkaudeksi toukokuun 1. päivänä. Alueella järjestetään myös työnäytöksiä ja kansanmusiikkiesityksiä. Museon portin pielessä on Priedes Krogs kievari 1780-luvulta, jossa kesäaikaan tarjoillaan maukasta perinneruokaa. Talvella kievari on suljettu.

Muita mainitsemisen arvoisia museoita ovat Latvian Lönnrotille omistettu Kristjans Baronsin museo, joka löytyy Vermanes puiston varrelta. Riian Historia- ja Merenkulkumuseo (Rigas vestures un kugniecibas muzejs) on osoitteessa Palasta 4 iela. Riian juutalaisten museo osoitteessa Skolas 6, 3. kerroksessa.

Sotamuseossa (Kara muzejs) kerrotaan Sotahistorian lisäksi rauhanomaisesta vallankumouksesta neuvostovaltaa vastaan, Smilsu 20. Taideteollisuusmuseo (Dekorativi Makslas muzejs), Skarnu 10/20. Valokuvamuseo, Marstalu 8 (sisäänkäynti Alksnaja-kadulta).

Ostokset

Vilkkaaseen markkinatunnelmaan pääsee markkinatorilla, niin kutsuttujen zeppeliinihallien ympärillä. Toria sanotaan Euroopan suurimmaksi toriksi. Halleissa myydään kalaa, vihanneksia ja lihaa ja paljon muuta. Hallien ulkopuolella on tunnelma kuin markkinoilla. Kojuja ja myyntipöytiä ja väentungos niiden ympärillä. Täältä voi ostaa miltei mitä vain. Käsitöitä, vaatteita hedelmiä, vihanneksia, vanhoja tavaroita ym. ym. Torilla myydään myös kukkia ja taidokkaita kukka-asetelmia. Kukat ovat latvialaisille tärkeitä. Niitä ostetaan paljon. Erityisen tärkeitä ovat nimipäiväkukat.

Torilta voikin sitten kätevästi jatkaa ostosmatkaa kauppoihin. Tavarataloja on vähän, sen sijaan kauppakeskukset ovat suosittuja. Parhaalta tavaratalolta vaikuttaa linja-autoaseman vieressä sijaitseva Origo, jonka vieressä on myös Stockmannin tavaratalo. Hinnat ovat Suomen luokkaa. Suosituimmat tuliaiset taitavat olla meripihkakorut ja suklaa. Myös juustot tekevät kauppansa.

Iltaohjelma

Riiassa on tarjolla jokaiselle jotakin. Kenenkään ei tarvitse viettää yksin iltaansa. Jos ei ole kiinnostunut kulttuurista, voi aikaansa kuluttaa vaikkapa Riian sirkuksessa. Eri puolella kaupunkia on myös useita pelihalleja, jotka ovat auki ympäri vuorokauden. Kasinoita on myös paljon ja niitä tuntuu olevan myös useimmissa suurissa hotelleissa. Halutessaan voi kuunnella musiikkia aamuun asti jossakin kaupungin lukuisista klubeista tai diskoista.

Musiikkiklubeja

  • Celti balti krekli (Neljä valkoista paitaa), Vecpilsetas 12. Latvialaista musiikkia klo 12.00-02.00.
  • Dizzi Music Club, Marstalu 10 (sisäänkäynti Alksnaja-kadulta). Arkisin klo 17.00 - 03.00, sunnuntaisin suljettu.
  • Hamlet Club, Jana Setaa 5. Kabareemusiikkia ja jazzia klo 19.00 - 05.00.
  • Karakums, Lacplesa 18, p. 96 24 823. Pieni klubi klo 16.00 - 03.00.

Myös aikuisille sopivia diskoja

  • Alligators, Marijas 6. 50-luvun tunnelma, elävää musiikkia to - la klo 12.00 - 05.00, ma, ti, su klo 12.00 - 01.00.
  • Jockey Club, Elizebetes 49. Klo 20.00 - 06.00.
  • Mirage, Aspazijas 22 (Riga Hotel). Moderni disko klo 21.00 - 05.00.
  • Nautilus, Kungu 8. Meriaiheinen disko klo 22.00 - 07.00, suljettu su-ti.
  • Pepsi Forums, Kalku 24. Disko, biljardia ja rentoa meininkiä klo 21.00 - 06.00.
  • Vernisaza, Terbatas 2. Moderni disko klo 21.00 - 06.00.
  • Voodoo Discotheque, Elizebetes 55 (Reval Hotel Latvija). Klo 20.00 - 06.00. Suljettu ma-ti.
  • XXL, Kalnina 4. Riian gay-yhteisön disko klo 16.00 – 06.00.

Kulttuurinnälkäiselle on myös tarjolla eritasoisia konsertteja, teatteriesityksiä lähes joka päivä. Riian laadukkaisiin ooppera- ja balettiesityksiin sekä suosituimpiin konsertteihin on kuitenkin syytä varata liput ajoissa, mieluiten jo ennen matkaa. Matkailuneuvonnasta saa tietää viikon konserttiohjelman. Liput haetaan itse paikan päältä.

Konserttisaleja

  • Ave Sol, Citadeles 7.
  • Latvian Society House (Mekela iela 13)
  • Latvian musiikkiakatemia, Kr Barona iela 1
  • Pieni kilta (Maza Gilde), Amatu 3/5
  • Suuri kilta (Liela Gilde), Amatu 6
  • Tuomiokirkko, Doma laukums 1,(liput Wagner-salista)
  • Wagner-sali, Vagnera 4.