Kulttuurishokin piirteitä

Kulttuuri on meille kuin kupla, jonka sisällä kaikki on jotenkuten ymmärrettävää ja jossa asiat ovat suurin piirtein niin kuin odotammekin niiden olevan. Omassa kulttuurissa on tuttua ja turvallista olla. Vieraassa maassa saatamme kohdata omasta kulttuurista hyvinkin erilaisia tapoja, hajuja, värejä ja ääniä. Vieras kulttuuri saattaa vaikuttaa kaaokselta. Kulttuurishokiksi kutsutaan ahdistusta, pelkoa tai paniikinomaista tunnetta, jonka vieraan kulttuurin kohtaaminen aiheuttaa.

Kulttuurishokin vaiheet

Kulttuurishokin vaiheita kuvataan kolmi- ja joskus neliportaisesti. Ensin vieras kulttuuri näyttää lumoavalta ja kiinnostavalta. Kaikki on vielä uutta ja jännittävää ja mielen täyttävät erilaiset odotukset ja toiveet. Vertauskohtana ovat matkaoppaan kuvat ja kertomukset.

Ajan myötä vieras kulttuuri alkaa kuitenkin tuntua ahdistavan oudolta ja omat osaamiset ja mahdollisuudet toimia siinä puutteellisilta. Kieli on vieras ja käyttäytymistavat hankalia mukailla. Elämä uudessa kulttuurissa alkaakin ahdistaa. Jonkinlaisen kulttuurishokin sanotaan muodostuvan aina vieraan kulttuurin kohtaamisessa. Uuteen maahan muuton tai esimerkiksi opiskeluvaihdon yhteydessä kulttuurishokki voi muotoutua pahimmillaan pitkäkestoiseksi vaikeudeksi sopeutua uuteen ympäristöön. Myös lyhyemmän ajan uudessa kulttuurissa viettävä matkailija voi kokea kulttuurishokin.

Kulttuurishokin kolmannessa vaiheessa vieraaseen kulttuuriin lopulta sopeudutaan. Sopeutuminen ei tarkoita kaikkien uuden kulttuurin sääntöjen ja tapojen tuntemista vaan sitä, että oma suhtautuminen omaan erilaisuuteen ja vierauteen muuttuu ja tulee hallittavaksi. Kulttuurishokkiprosessiin liitetään vielä neljäs vaihe eli kotiinpaluu. Matka tai oleskelu ulkomailla päättyy ja vuorossa on siis matka ja kotiutuminen tuttuihin maisemiin. Jälleen kerran mieli on intoa täynnä. Oman kulttuurin uudelleen kohtaaminen voi kuitenkin tuntua sekin oudolta. Näin etenkin silloin kun ulkomailla vietetty aika on pitkä. Paluushokki tulee usein myös vastaan paljon odottamattomampana kuin ulkomaille lähdön yhteydessä koettu ahdistus.

Kulttuurishokki on normaali reaktio

Kulttuurishokkiin voi varautua, mutta syytä on varautua myös siihen, että uusi kulttuuri tuntuu aina oudolta ja vieraalta. Ennen lähtöä voi kuitenkin tutustua määränpäähän ja pyrkiä realistisesti miettimään omaa sopeutumistaan uuteen ympäristöön. Oloa voi helpottaa myös tieto, että uuden kulttuurin tuottama ahdistus on hyvinkin tavallinen, jos ei jopa välttämätön osa uusien kulttuurien kohtaamista.