Lentomatkailijan terveystietoa

Miten huolehtia terveydestä lentomatkalla?

Lentopelko

Lentäminen on turvallinen tapa matkustaa, mutta useita kuitenkin vaivaa selittämätön lentopelko. Se voi olla pelkoa uudesta, jos ei ole aikaisemmin matkustanut, mutta yleensä tämä pelko katoaa ensimmäisen lennon jälkeen. Toisaalta voi olla myös sellaisia, jotka pelkäävät lentämistä kerta toisensa jälkeen. Lentomatkasta selvitään ihan kohtuudella, mutta joka kerta kun tietää lentämisen olevan edessä, pelko kouraisee vatsaa.

Lentopelkoa helpottaa jo varautuminen ennakkoon. Kannattaa jos mahdollista, käydä tutustumassa lähtökenttään ja tutustua lähtöselvitysrutiineihin. Varata tarpeeksi aikaa lähtöpäivänä, ettei paniikki iske kiireen seurauksena. Pyrkiä pääsemään ensimmäisien joukossa lähtöselvitykseen ja siitä odotusaulaan, jossa on rauhallisempi tunnelma. Mikäli lentopelko on vaikea, voi käydä keskustelemassa asiasta lääkärille. Lääkärin määräyksestä voi saada rauhoittavaa lääkettä, joka lievittää oloa. Lääkkeiden kanssa on kuitenkin syytä välttää alkoholia, sillä ne eivät sovi yhdessä käytettäviksi. Lentopelosta voi päästä irti kokonaan huolellisella valmistautumisella ja lentomatkustamisesta tulee miellyttävä kokemus.

Epämukava olo nousun aikana

Koneen ilmaan nousun aikana saattaa tulla epämukava olo. Korvat paukahtelevat ja naksahtelevat haitaten kuulemista. Tämä reaktio aiheutuu välikorvan ja nenän sivuonteloiden ilmantäyttävien kammioiden laajenemisesta, koska matkustamon ilmanpaine laskee. Laajentunut ilma painaa korvan tärykalvoa ulospäin ja samalla laajeneva ilma virtaa alas korvatorvea pitkin kurkun takaosaan. Tästä reaktiosta johtuvat oudot äänet ja vaikutukset korvassa. Yleensä koneet yrittävät laskeutua mahdollisimman hitaasti, jotta haitta olisi pieni ja suurimmalla osalla ei ole juurikaan tuntemuksia.

Jos on nuhainen, flunssainen tai allerginen, saattavat oireet olla voimakkaammat. Tällöin voi lääkäriltä kysyä jotain hoitavaa ainetta ennen lentoa. Tilanne on ohimenevä, kun ilmanpaine matkustamossa tasoittuu. Sama tilanne tapahtuu, kun kone laskeutuu, mutta reaktio on päinvastainen. Ilmanpaine painaa tärykalvoa sisäänpäin, ja koska korva ei voi itse lisätä ilmaa, saattaa tämä tuntua ihan kipuna korvassa. Tilannetta helpottaa, jos pitää nenästä kiinni ja suu kiinni puhaltaa rauhallisesti ilmaa takaisin korviin. Voi myös juoda jotain ja samalla pitää kiinni nenästä tai nieleskellä samanaikaisesti, kun puree hampaat yhteen. Alaleukaa voi liikutella puolelta toiselle tai, yrittää haukotella tai availla suuta aivan ammolleen. Purukuminen pureminen tai karamellin imeskely auttaa myös tilanteeseen. Laskeutumisen aikana ei kannata nukkua, sillä siitä saattaa jäädä pitempään kestävä korvasärky.

Ilmasairaus – mikä se on?

Ilmasairaus on vastaava kuin matkapahoinvointi. Se on sairautena harvinainen, koska matkustajakoneet lentävät niin korkealla, etteivät lähempänä maata sijaitsevat ilmapyörrekeskukset vaikuta. Sairaus saa alkunsa siitä, kun korvien tasapainoelinten ja silmien saamat viestit eroavat toisistaan ja aiheuttavat pahoinvoinnin tunnetta. Reaktio alkaa vatsakivulla, kalpeudella, hikoilulla ja yleisellä huonovointisuudella joka päätyy lopulta oksennukseen.

Ennaltaehkäisevää lääkitystä kannattaa käyttää ja se on otettava hyvissä ajoin ennen lentoa. Lääkkeillä saattaa olla unettava vaikutus ja ne saattavat aiheuttaa suun kuivumista, joten kannattaa juoda nestettä. Alkoholia tulee kuitenkin välttää sillä se tehostaa lääkkeen unettavaa vaikutusta. Ilmasairaus on siis aivan vastaava oireiltaan kuten matkapahoinvointi. Oikealla lääkityksellä voidaan tilanne estää ennakolta ja näin lentää pitkiäkin matkoja ilman ongelmia. Pienlentokoneissa asia onkin sitten ihan toinen, koska ne lentävät matalalla ja ilmanpyörrekeskukset pääsevät vaikuttamaan koneeseen. Sellaisen, joka tietää helposti saavansa ilmasairautta tai yleensäkin matkapahoinvointia kannattaa pienkoneilla lentämistä välttää.

Jalkojen turpoaminen

Varsinkin pitkien lentojen aikana saattaa haitaksi tulla jalkojen turpoaminen. Turpoaminen johtuu nesteen kertymisestä alaraajoihin pitkään paikallaan istumisen johdosta. Helpotusta asiaan saa käymällä kävelemässä vähintään tunnin välein koneen käytävällä ja pyrkimällä paikallaankin istuessaan liikuttelemaan jalkoja eri asentoihin. Jalkoihin ei myöskään kannata laittaa matkan ajaksi puristavia kenkiä tai sukkia. Mikäli aikaisemmin on ollut verisuonitukoksia tai verihyytymiä jaloissa tai on raskaana, on erityisen tärkeä huolehtia jaloistaan matkan aikana, sillä jalkoihin saattaa tulla kivuliaita hyytymiä. Raskaana olevan on myös huolehdittava jaloistaan lennon aikana. Lennon jälkeen heti kun mahdollista, on jalkoja hyvä pitää levossa nostettuna korkeammalle. Tämä auttaa nesteitä poistumaan helpommin.

Matkustamon ilmanpaine

Lentokoneissa on ilmanpaineen tasausjärjestelmä. Nousutilanteissa paine ei ehdi kuitenkaan tasaantua tarpeeksi nopeasti, jolloin se aiheuttaa ilmanpaine käy väliaikaisesti samalla tasolla, kuin se on 2000–3000 metriä meren pinnan yläpuolella. Eli ilmassa on happea normaalia vähemmän. Happitilanne korjaantuu normaaliksi aika nopeasti. Terveelle ihmiselle tämä ei aiheuta mitään oireita, mutta astmaa tai keuhkojen laajentumaa sairastavilla oireita saattaa tulla. Oireina on keskittymiskyvyn puute, puheen sammaltaminen ja horjuminen kävellessä. Eli oireet ovat samanlaiset kuin humalatilassa. Huulet, kynnet ja korvalehdet saattavat muuttua sinertäviksi. Mikäli sairastaa jotain sellaista sairautta, joka saattaa reagoida hetkelliseen hapen vajaukseen normaalia voimakkaammin, kannattaa jo matkaa varatessa asiasta ilmoittaa. Hätätapauksien varalta lentokoneessa on saatavana happea pullossa, jota voi nousutilanteessa ottaa helpottamaan oloa.

Sydämentahdistin

Useissa maissa turvatarkistuslaitteiden voimakkuustaso on asennettu niin alhaiselle tasolle, että se ei häiritse tahdistimen toimintaa, mutta kaikkiin maihin tämä ei päde. Sen vuoksi on parempi, että mukana on lääkärin kirjoittama lausunto tahdistimen olemassaolosta. Silloin turvatarkistukset voidaan tehdä käsin, tahdistimen toimintaa vaarantamatta. Asiaa pitää ilmoittaa lentokentän turvallisuushenkilökunnalle ennen tarkistusta.

Koneen ilmanpaine ja sukeltaminen

Sukelluksen harrastajan on hyvä muistaa, että sukeltamista syvälle, noin kymmeneen metriin, ei kannata harrastaa vuorokauteen ennen lentoa. Se voi aiheuttaa ilmanpainetaudin. Veressä olevat typpikuplat poistuvat lentokoneen paineen alentuessa nousussa. Tämä aiheuttaa kipua nivelissä.

Aikaeron vaikutus

Aikaero aiheuttaa ihmiselle monenlaisia oireita: Ärtyneisyyttä, väsymystä, ruokahaluttomuutta, unettomuutta ja yleistä huonovointisuutta. Aikaeron vaikutukset tuntuvat helpommin iäkkäillä henkilöillä ja ovat voimakkaammat, jos lennetään auringon suuntaa vastaan. Aikaeron oireita voi helpottaa, pyrkimällä lepäämään ensimmäinen päivä määränpäässä. Jo lennon aikana voi lievittää aikaeron vaikutuksia nukkumalla ja välttämällä alkoholia. Jos joutuu matkustamaan paljon ja kärsii voimakkaista aikaeron oireista, kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa. Yleensä apu vaivaan löytyy myös lääkkeen keinoin.