Pohjolan kuningatar

Pohjoismaiden suurin kaupunki on saanut ansaitusti sellaiset lisänimet kuin ”Mälarin kuningatar”, ”Kaupunki, joka ui vetten päällä” ja ”Pohjolan Venetsia”. Suur-Tukholman väkiluku on n. 1,8 miljoonaa, joista n. 800 000 asuu Tukholman kaupungissa. Vuonna 2002 kaupunki täytti 750 vuotta. Tukholma on todellinen turistin paratiisi, sillä se on värikäs, trendikäs ja satumaisen kaunis. Siellä on myös helppoa ja turvallista liikkua. Lisäksi se on todellinen museoiden kaupunki: museoita on n. 100 kappaletta, ja niitä löytyy joka makuun.

Merellinen ja monikulttuurinen ilmapiiri

Tukholma on rakennettu 14 saarelle. Ilmapiiri on merellinen mihin tahansa meneekin, ja harvoissa suurkaupungeissa pääseekin veneellä yhtä lähelle ydinkeskustaa kuin Tukholmassa. Tukholma on silmiinpistävän kansainvälinen: jo Drottninggatanin varrella kävellessä voi aistia kaupungin etnisen monimuotoisuuden. Tukholman monikansallisuuden kokee parhaiten Skärholmenin, Rinkebyn ja Tenstan kaupunginosissa. Näistä Rinkebyssä maahanmuuttajien osuus on kaupungin suurin, 67 %.

Tukholman monet kasvot

Tukholman kaupunginosilla on omat leimansa ja ilmapiirinsä. City eli keskusta tulee tutuksi kaikille turisteille. Siellä sijaitsevat suuret galleriat ja tavaratalot. Drottninggatan on pitkä ostoskatu, jonka toinen pää ulottuu Vasastaniin ja toinen Gamla staniin eli vanhaan kaupunkiin.

Gamla stan on tyypillinen eurooppalainen vanha kaupunki kapeine kujineen ja mukulakivineen. Gamla stanissa on ostoskatuja, mielenkiintoisia aukioita ja kellariravintoloita ja –kahviloita. Myös kuninkaanlinna sijaitsee vanhassa kaupungissa.

Östermalm on hienostokaupunginosa, josta kaupungin kerma tekee viimeisen muodin mukaiset ostoksensa. Hienostuneen yöelämän ja ns. pintaliito-paikkojen ystävä suuntaa Stureplanin lähistölle. Valkoisesta marmorista rakennettu uljas ja kuuluisa ”Dramatiska Teatern” eli tuttavallisemmin Dramaten sijaitsee Östermalmilla Strandvägenin varrella. Strandvägeniä pitkin kävellessä saapuu ennen pitkää Djurgårdeniin, joka on tunnettu Gröna Lund-huvipuistosta, Skansen-ulkoilmamuseosta, Pohjoismaisesta museosta ja Vasa-museosta. Saarelta löytyy myös romanttisia kahviloita ja baareja. Djurgården on kauneimmillaan kesäisin kauniin kanaalinsa takia, mutta saari täyttyy ulkoilijoista talvellakin.

Aivan Djurgårdenin kupeessa Gärdetin kaupunginosassa sijaitsee 155 metriä korkea TV-torni Kaknästornet, jonka näköalaravintolasta näkyy jopa 50 kilometrin päähän: sieltä näkyvät sellaiset kuuluisat maamerkit kuin keskustan ”pilvenpiirtäjät” (Hötorgsskraporna), Globen ja Kungsholmenin saarella sijaitseva kaupungintalo.

Toinen näköalaravintola Gondolen sijaitsee Slussenilla Södermalmilla. Sieltä voi ihailla mm. Gamla stania, kuninkaanlinnaa, Riddarfjärdeniä ja Djurgårdenia. Södermalm on hurmaava kaupunginosa, jossa on paljon kauppoja, ravintoloita, baareja ja kahviloita – puhumattakaan aivan erityisestä, rennosta ja boheemista ilmapiiristä. Södermalmilla voi lämpimänä kesäiltana helposti kuvitella olevansa etelän yössä. Kahvila Mosebacken terassilta on henkeäsalpaava näköala yli koko kaupungin. Södermalmilla on myös pitkiä, vilkkaita ostoskatuja ja idyllisiä puutaloja.

Kungsholmen on Södermalmia aavistuksen hienostuneempi kaupunginosa. Siellä on useita ravintoloita ja monipuoliset ostosmahdollisuudet. Kungsholmenissa on runsaasti mm. antiikkiliikkeitä.Kungsholmenia tunnetumpi antiikkiliikkeistään on kuitenkin Vasastan ja erityisesti Odenplanin alue. Odenplanin läheisyydessä on paljon muitakin mielenkiintoisia liikkeitä ja ravintoloita.