Ratsia

Punkkia Pihtiputaalta

Ratsia oli vuosina 1977–1982 vaikuttanut pihtiputaalainen ns. toisen aallon punk-bändi. Bändi muistetaan ensisijaisesti varhaisesta singlestään Lontoon skidit. Ratsia aloitti energisestä punk rockista ja päätyi muutamassa vuodessa uusromanttiseen poppiin. Nousu julkisuuteen

Jyri Honkavaara -niminen nuorimies perusti Ratsia-nimisen yhtyeen Pihtiputaalla vuoden 1977 keväällä. Elettiin punkin synnyn aikoja, ja punkin kantauduttua Pihtiputaalle saakka muuttui myös Ratsian tyyli kertaheitolla rankempaan suuntaan.

Bändi ehti hajota ensimmäisen kerran jo 1978, mutta kasattiin uudelleen vielä saman vuoden lopulla. Kokoonpanoksi muodostui Jyri Honkavaara (laulu, kitara), Juha Aunola (kitara), Rudi Lukkarinen (basso) ja Pop Korni (rummut). Ensimmäinen tuotos oli omakustanteena julkaistu kasetti Kloonattu sukupolvi, jonka sadan kappaleen painos myytiin nopeasti loppuun.

Bändin nousu parrasvaloihin tapahtui nopeasti. Keväällä 1979 bändi voitti Rockin SM-kisojen uuden aallon sarjan ja julkaisi ensimmäisen singlensä Lontoon skidit josta muodostui yksi suomalaisen rockin klassikoista. Yhtye esiintyi samana vuonna myös legendaarisella Hilse-kokoelmalevyllä sekä julkaisi esikoisalbuminsa Ratsia. Levy on yksi kiistattomia suomalaisen punkin merkkipaaluja.

Tyylisuunnan muutoksia

Bändin ensilevytykset olivat energistä ja suoraviivaista, mutta samalla melodista punk rockia The Clashin ja Stiff Little Fingersin hengessä. Tyyli alkoi kuitenkin pian muuttua ja toinen albumi Elämän syke (1980) oli jo astetta melodisempaa ja popimpaa materiaalia sisältäen myös ska- ja reggaevaikutteita.

Pian tämän jälkeen bändin tyyli muuttui radikaalisti uusromanttisten vaikutusten myötä. Ratsian kolmas albumi, postuumisti julkaistu Jäljet (1982) olikin jo kosketinsoittimilla höystettyä synkkäsävyistä uusromanttista poppia ja tyylillisesti hyvin kaukana muutaman vuoden takaisesta kolmen soinnun punkista. Bändi ehti hajota jo ennen levyn ilmestymistä.

Ratsian jäseniä vaikutti myöhemmin mm. yhtyeissä Rudi, Hefty Load ja Innerspacemen. Näistä mikään ei kuitenkaan noussut Ratsian kaltaiseksi suosikisi. Bändin laulaja-kitaristi Jyri Honkavaara kuoli vuonna 1997.