Millaisia ovat lasten mielenterveysongelmat?

Lapsen kehittyessä ja kasvaessa on luonnollista, että lapsi käy lävitse myös useita erilaisia kriisivaiheita. Ei olekaan siis ihme, jos useampikin lapsi oirehtii joskus psyykkisesti jollakin tavoin. Lapsella on välillä paha olla, mikä voi ilmetä hänen käytöksestään ja mielialoistaan. Tavalliset kehityskriisit ylitetään kuitenkin verrattain helposti ja vanhempien kärsivällisyys ja lohduttaminen sekä turvan antaminen vaikeina aikoina auttavat lasta pääsemään vaikeiden aikojen ohi.

Kaikista vaikeimmat psyykkiset häiriöt tulevat usein ympäristövaikutusten osalta lapsen ensimmäisen ikävuoden kehitysvaikeuksista. Mielenterveyshäiriöiden kohdalla kyse ei koskaan voi kuitenkaan olla vain yhdestä tietystä tapahtumasta tai ihmissuhdevauriosta. Kaikki muodostuu tavallisesti monen asian yhteisvaikutuksen tuloksena. Lapsen iällä on myös usein merkitystä siinä, kuinka hän jonkin asian loppujen lopuksi kokee. Suuret muutokset, perheen hajoaminen tai muut vastaavat tilanteet saattavat ajaa lapsenkin kriisiin. Joskus mielenterveysongelmien taustalla voi olla myös sellainen elimellinen vaurio, joka altistaa psyykkisille häiriöille. Tällaisina häiriöinä voidaan pitää muun muassa autismia, psykooseja, skitsofreniaa ja erilaisia luonnehäiriöitä.

Hoito

Joskus lapsi voi kuitenkin tarvita psyykkistä apua ulkopuolisen taholta. Silloin vanhempien on hyvä ottaa yhteyttä esimerkiksi lastenneuvolaan tai kouluterveydenhuoltoon. Sitä kautta lapsi vanhempineen voidaan ohjata mahdollisesti psykologin vastaanotolle tai perhe- ja kasvatusneuvolaan. Perheneuvolassa tilanne voidaan kartoittaa, lapsi voi saada heti hoitoa ja tilannetta voidaan myös jäädä seuraamaan pitemmäksi aikaa, jos tarve vaatii. Perheneuvolassa on yleensä paikalla niin psykologeja kuin lastenpsykiatreja.

Hyvin usein vanhempien apu on lapselle kaikkein korvaamattomin apu psyykkisten kriisien kohdatessa, mutta perheneuvolasta voivat vanhemmatkin saada neuvoja, kuinka tilannetta voidaan helpottaa kotona. Lapsen oireet saattavat joissakin tapauksissa vaatia perheterapiaa, jolloin koko perhe käy yhdessä perheneuvolan vastaanotolla ja ongelmaa ratkotaan yhteistuumin. Hoitona voi olla myös vanhempien pari- tai yksilöterapia. Terapia kestää tavallisesti vuosia ja kustannuksista vastaa kokonaisuudessaan KELA. Lapsen terapiaan yhdistetään usein vanhempien terapia. Joidenkin lasten tapauksissa lapsi saatetaan joutua ottamaan lasten psykiatriselle osastolle tutkimuksiin.

Lapsuusajan vaikeat mielenterveyshäiriöt voivat edellyttää varsin pitkäkestoistakin sairaalahoitoa. Tällaiset tapaukset ovat onneksi hyvin harvinaisia. Jos mielenterveyshäiriöitä lapsuusiässä ilmenee, on ne kuitenkin aina hyvä hoitaa, sillä muuten ongelmat saattavat tulla esiin paljon pahempina myöhemmässä vaiheessa. Varsin usein tämä voi tapahtua lapsen tullessa murrosikään, jolloin psyykkisten häiriöiden seurauksena saattaa esiintyä jopa päihde- tai väkivaltakäyttäytymistä.