Taide
Taide on ihmisyyteen liittyvä kulttuurin muoto, jota ei ole mahdollista tyhjentävästi määritellä, mutta sihen liittyviä piirteitä on mahdollista eritellä.
Taide kehittyy ja muuttuu eri tavalla kuin tiede. Taide ei edisty kehittymällä jatkuvasti yhä korkeammalle tasolle jättäen kaiken ”vanhan ” taakseen. Oikeastaan on nähtävissä lähes päin vastaista kehitystä: puhutaan ”vanhoista mestareista” ja jotkut näkevät nykytaiteen taiteen rappiona. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että muuttuva maailma vaatii uusia kuvaamistapoja.
Taidetta arvioitaessa on ymmärrettävä taiteen ja ihmisen välinen suhde. Mitä taide merkitsee ihmiselle siinä yhteiskunnassa ja historiallisessa tilanteessa, jossa hän elää? Taidetta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon yhteys, jossa se esitetään eli ''konteksti''. Institutionaalinen taideteoria määrittelee taiteeksi kaiken, mikä ''taideinstituutioiden'' piirissä esitetään taiteena. Taide täyttää yhteiskunnan esteettisiä tarpeita ja keskustelee eri aiheista.
Taiteella on merkitystä sekä tekijälleen, että katsojalleen. Taidetta on tehty jo esihistoriallisena aikana, eli aikana, jolta ei ole kirjoitettua tietoa ole olemassa. Taiteella on näin ollut merkitystä ihmiselle jo ihmiskunnan muinaisesta alkuhämärästä saakka.