Millainen on lasten korvatulehdus?

Lasten korvatulehdus on hyvin tavallinen pienten lasten tauti. Tavallisimmin korvatulehduksen sairastava lapsi on iältään 1-3-vuotias. Korvatulehduksesta puhuttaessa saatetaan yleisesti puhua myös välikorvantulehduksesta, joka tarkoittaa samaa asiaa. Korvatulehdus aiheutuu yleensä hengitystietulehduksen jälkitautina.

Toisin kuin uskotaan, korvatulehdus ei siis tartu lapsesta toiseen, eikä korvatulehdus puhkea myöskään pelkästään siitä syystä, että lapsen korvat olisivat joutuneet tuulelle alttiiksi. Valtaosalla korvatulehduksen saaneista lapsista on ennen varsinaisen korvatulehdusta ollut kovaa nuhaa tai yskää, ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa.

Tärkeä oire korvatulehduksessa on korvakipu, mutta sitä ei esiinny läheskään kaikissa tapauksissa, eikä kipuileva korva aina vaadi sen enempiä hoitotoimenpiteitä. Mahdollisen korvatulehdusepäilyn ollessa kyseessä, kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä lääkäriin, sillä pitkään korvassa muhiva tulehdus saattaa altistaa muun muassa kuulon heikentymiselle.

Kovaan korvakipuun kannattaa käyttää ensiapuna kuumelääkettä, esimerkiksi parasetamolia sietävät lapsetkin hyvin yleisesti. Useimmiten korvakivun takia ei tarvitse lähteä välittömästi lääkäriin, joten korvakipuisen lapsen kanssa voi odottaa rauhassa aamuun saakka, vaikka kipu alkaisikin illalla, kuten korvakiputapauksissa yleensä on.

Välikorvantulehdus todetaan yleensä lääkärin vastaanotolla helposti. Korvaan katsottaessa punertavan tärykalvon takana oleva välikorva on täynnä keltaista märkää. Märkäinen vällikorvantulehdus aiheutuu potilaan nenänielusta korvaan joutuneista bakteereista. Hoitona onkin tavallisesti antibioottilääkitys.

Hankaliksi korvatulehdukset tekee se, että ne saattavat uusiutua joillakin hyvin helposti ja tällöin puhutaan niin sanottuun korvatulehduskierteeseen joutumisesta. Onkin tämän takia hyvin tärkeää, että korvatulehduspotilas käy jälkitarkastuksessa ja tilannetta seurataan mahdollisilla tulevilla neuvola- tai lääkärikäynneillä. Välikorvaan saattaa jäädä nestettä, joka häiritsee tärykalvon liikkumista ja lapsen kuulo saattaa olla vaarassa heikentyä.

Korvatulehduksen paraneminen saattaa kestää useitakin viikkoja, joten se on aina hyvin monivaiheinen prosessi. Joskus lapsi voi joutua kitarisaleikkaukseen tai ”korvien putkitukseen”, jotka ovat molemmat toimenpiteitä jatkuvassa korvatulehduskierteessä olevan lapsen hoitamiseksi. Leikkaushoitoon pääseminen saattaa kestää hyvinkin kauan ja sitä odotellessa lapsella saatetaan joutua aloittamaan antibioottiestohoito sulfalla. Joskus tällaisella sulfaestohoidolla voidaan välttää kitarisaleikkaukseen joutuminen kokonaan.