Mitä kohdunpoisto on?

Suomessa tehdään vuosittain noin 11 000 kohdunpoistoa, eli joka viides 45-vuotias nainen on kohduton. Naisella tulisi saada tarvittaessa aikaa sopeutua kohtunsa poistoon ja kypsyä leikkauspäätökseen. Yleisesti ottaen nainen voi kohdunpoiston jälkeen aloittaa uuden seesteisen ja vaivattoman elämän, josta on ehkä jo vuosia haaveillut.

Syitä poistoon

Syitä on useita. Tavallisimmat ovat kohdun hyvänlaatuiset lihaskasvaimet, myoomat, jotka aiheuttavat vuotohäiriöitä ja kiputuntemuksia. Epäsäännölliset runsaat kuukautisvuodot sekä esimerkiksi kohdunsisäisestä endometrioosista johtuvat kivut ovat myös usein syynä kohdunpoistoon. Vanhemmilla, menopaussi-iän ohittaneilla naisilla yleinen vaiva on kohdunlaskeuma. Se aiheuttaa kipujen lisäksi ikävää painontunnetta alavatsassa ja hankalia virtsaamisvaikeuksia. Myös syöpäkasvaimien ensisijainen hoito on leikkaus. Kaikki edellä mainitut vaivat pitkään jatkuessaan hankaloittavat naisen elämää ja laskevat hänen elämänlaatuaan ratkaisevasti.

Leikkaustekniikat

Laparoskooppinen eli tähystysmenetelmällä suoritettu kohdunpoisto on yleisin leikkausmenetelmä, se on myös potilasta säästävin leikkaustoimenpide. Sairaalassa ollaan vain yksi yö ja sairaslomaa tulee pari viikkoa. Alatieleikkaus eli leikkaus emättimen kautta on tyypillinen kohdunlaskeuman tapauksessa. Sekin vaatii 1-2 päivää sairaalassa.

Perinteinen laparatomia eli vatsanpeitteiden kautta suoritettu avoleikkaus tehdään potilaille, joilla on syöpäkasvain tai iso myoomakohtu. Poisto muuta kautta ei ole mahdollista. Avoleikkaus vaatii useamman päivän toipumista sairaalassa ja kuukauden sairasloman.

Kohdunpoiston hyödyt

Potilaat ovat olleet lähes poikkeuksetta tyytyväisiä poistoon. Nainen on voinut useamman vuoden kärsiä hankalista vaivoista, epäsäännöllisistä vuodoista ja kivuista. Turhiin kohdunpoistoihin ei koskaan ryhdytä, vaan tilanteet arvioidaan aina yksilöllisesti potilasta informoiden ja hänen näkemyksiään kunnioittaen. Mahdollinen munasarjojen poisto menopaussi-ikäisiltä on myös päätettävä tapauskohtaisesti. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että terveitä elimiä ei poisteta.

Toisin kuin yleensä luullaan, kohdulla ei ole hormonaalista tehtävää. Onneksi viime vuosina on päästy eroon myytistä, että nainen menettäisi osan naisellisuuttaan ja seksuaalisuuttaan kohdunpoiston myötä. Päinvastoin seksielämä alkaa jälleen luistaa, kun vuotohäiriöt ja kivut poistuvat ja raskaudenpelkokin häviää.