Jeesuksen opetuksista valtionuskonnoksi
Kristinusko syntyi antiikin Rooman valtakunnan syrjäisessä osassa, nykyisen Palestiinan alueella noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Alkuaan kristinusko oli juutalaisuuden piirissä toiminut liike, joka kehittyi Jeesus-nimisen vaikuttavan saarnaajan ympärille.
Jeesuksen elämä
Jeesuksen julkinen ura oli lyhyt, se kesti vain kaksi tai kolme vuotta. Jeesus uskoi serkkunsa Johanneksen (Kastajan) tavoin, että Jumalan valtakunnan tulo oli lähellä. Jeesus liikkui ja opetti suurissa kaupungeissa ja vietti aikaansa kaikenlaisten ihmisten kanssa, niin puhtaina pidettyjen kuin saastaistenkin.
Jeesus sanoi, että hänen myötään oli koittanut uusi aika, ja että hänellä oli Jumalaan erityisen läheinen ja suora yhteys. Hän myös viittasi Jumalaan suurta läheisyyttä kuvastavalla sanalla Abba , isä, ja itseensä nimityksellä Ihmisen Poika. Jeesus selitti Tooraa ja opetti myös synagogissa; hän siis tunsi juutalaisen uskonnon hyvin ja näki itsensä sen edustajana. Hän keräsi ympärilleen opetuslasten joukon ja myös laajemman kannattajakunnan.
Jeesus joutui opetuksensa ja siihen liittyvien mahdollisten väärinkäsitysten vuoksi ristiriitaan juutalaisten hallitsevan neuvoston kanssa, ja hänet luovutettiin Pontius Pilatukselle ristiinnaulittavaksi. Muutamia päivä tämän jälkeen hänen seuraajiensa sanotaan kokeneen ilmestyksiä, jotka vahvistivat heidän uskoaan ja haluaan jatkaa opettamalla Jeesuksen työtä.
Kristinuskon leviäminen
Aluksi kristinusko levisi Rooman valtakunnan keskeisille alueille. Se oli leimallisesti kaupunkien uskonto – onhan pakana-sanan kantasanakin pagus , joka tarkoittaa maalaista.
Kristinusko ei ollut ainoa juutalaisuuden piirissä toimiva liike, ja antiikin maailma oli uskonnollisesti hyvin moninainen. Siitä tuli kuitenkin vuonna 313 Rooman valtakunnan virallinen uskonto. Mikä teki kristinuskosta menestystarinan?
Juutalaisuuteen pohjaava yksijumalaisuus teki kristinuskosta universaalin, kaikkialle soveltuvan uskonnon. Antiikin maailmassa Jeesus, jonka sanottiin olevan sekä jumala että ihminen oli myös hyvin ymmärrettävä hahmo. Kristinusko omaksui varsinkin 200-luvulta lähtien antiikin filosofisen ajattelun piirteitä, mikä entisestään helpotti sen hyväksymistä ylempien yhteiskuntaryhmien keskuudessa – aluksihan kristinusko tunnettiin myös orjien uskontona sen saarnaaman tasa-arvon vuoksi. Kristinusko vetosi laajoihin kansalaispiireihin myös siksi, että keisarillisen Rooman virallinen, keisarin jumaluuteen perustuva kultti oli hyvin muodollinen ja hengellisesti vähemmän vetoava.
Kristinuskon ytimessä on mysteeri eli ehtoollinen , jossa varsinkin varhaisvaiheessa, ja katolisen kirkon piirissä edelleen ymmärretään leivän ja viinin todella muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Kristittyjä myös vainottiin, samoin kuin juutalaisia, ja tämä loi liikkeen parissa yhteenkuuluvuutta. Saavutettuaan vakaamman aseman kristinuskon organisatorinen vahvuus tuli myös selvästi esille: sillä oli kattava alueellinen hallinto. Tärkein kristinuskon leviämisen syy oli kuitenkin itse oppi, joka tarjosi sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä uskonelämyksiä; se ei kieltänyt täysin tämänpuoleista maailmaa, mutta lupasi uskoville autuuden kuoleman jälkeen.