Suomen luterilaisen kirkon lähetystyö

Mitä on lähetystyö?

Luterilaisten kirkkojen määritelmän mukaan ”lähetystyö on kolmiyhteisen Jumalan pelastavaa toimintaa maailmassa, ja seurakunnan osallistumista tähän toimintaan”. Lähetystyötä tehdään ensisijaisesti alhaisen taloudellisen kasvun maissa, joissa valtauskontona on muu kuin kristinusko, useimmiten Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan köyhillä alueilla. Lähetystyön hengelliset lähtökohdat. Lähetystyö perustuu Raamatussa olevaan lähetyskäskyyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matteus 28:19–20).

Suomen luterilaisen kirkon lähetystyön juuret

Suomalainen lähetystyö alkoi 1860-luvulla, jolloin kansantieteilijä Martti Rautanen lähti Ambomaalle (nyk. Namibia) lähetyssaarnaajaksi. Martti Rautanen toimi lähetysaseman johtajana sekä opettajana ja raamatunkääntäjänä. Hän on namibialaisten kirjakielen, ndongan, kehittäjä.

Lähetystyön sisältö

Luterilaisen kirkon mukaan lähetystyötä ovat sanallinen hengellinen todistus, toisten ihmisten ja Jumalan palvelu, inhimillisen kehityksen edistäminen, oikeudenmukaisuuden puolustaminen sekä aineellisten ja henkilöresurssien jakaminen toisten kirkkojen ja kaikkien ihmisten kanssa. Lähetystyöntekijöiden joukossa on esimerkiksi pappeja, diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä, terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisia, opettajia, lentäjiä sekä tekniikan ja maatalouden asiantuntijoita. Lähetystyöntekijät lähetetään kirkollisten järjestöjen kautta kohdemaahansa yleensä määräajaksi.

Lähetystyötä tekeviä tahoja

Kirkon lähetystyön keskus ohjaa luterilaisen kirkon lähetystoimintaa kokonaisvaltaisesti. Lähetystyötä organisoivat mm. Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura. Muita tahoja ovat Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä, Sanansaattajat, Suomen ev. lut. Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Pipliaseura sekä Svenska lutherska Evangeliföreningen i Finland.

Lähetystyö 2000-luvulla

Luterilaisen kirkon lähetystyö on hengellistä toimintaa. Nykyisin lähetystyössä korostuu etenkin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen avustaminen sekä vuorovaikutus kohdemaan kulttuurin kanssa ja pyrkimys paikallisen elämänmuodon kunnioittamiseen. Suomalaisiin seurakuntiin läntisen maailman ulkopuolelta saapuvat työntekijät tekevät osaltaan lähetystyötä monipuolistaessaan täkäläisiä toimintamalleja.