Mitkä ovat häämatkailijalle sopivia matkakohteita?
Kun hääpari on saavuttanut onnellisesti avioliiton sataman, odottaa heitä häämatka. Jonkun mielestä paras häämatka suuntautuu omalle mökille kullan kainalossa, eikä sen suurempia puitteita tarvita. Joku toinen taas lataa kassikaupalla odotuksia ja toiveita häämatkaansa, ja haluaakin sen olevan jotain eksoottista ja aivan täydellistä.
Häämatkailijoiden toiveista ja odotuksista voi löytyä auringonnousuja ja –laskuja, hienoa hiekkaa tai sammaleen peittämiä polkuja, tuntureita tai vuorenrinteitä, käen kukuntaa tai pulujen potpotusta, näkymät viljapellolle tai mahdollisesti villeille vesille, lasitettuja terasseja, samppanjaa ja unikonkukkia maljakossa ilta-aikaan, graavilohta aamupalaleivällä ja maitokahvia. Jossain määrin unelmien sävyttämää mutta arjen realismiakaan unohtamatta.
Toiveita on siis yhtä paljon kuin on häämatkalaisiakin, eli jokaiselle räätälöidään oma unelmansa joko matkatoimiston toimesta tai omin päin. Tärkeintähän on itse lähteminen ja muisto, joka siitä ainutkertaisesta lähtemisestä jää – olipa matkalla sitten poutapilviä tai sateen sävyttämiä myrskyjä.
Bora Boralle?
Koska Bora Bora helmeilee häämatkalaisen huulilla jo nimensäkin puolesta kuin vaaleanpunainen samppanja, hääpari ei epäröi häämatkakohdetta valitessaan. Jos maanpäällinen paratiisi on todellakin olemassa, se sijaitsee mahdollisesti juuri Bora Boralla. Ranskan Polynesiaan kuuluva Bora Bora on laguunin ympäröimä lomaparatiisi, joka ei tunne melua eikä kiirettä lainkaan. Matkalaiset lentävät ensin Tahitille, mistä matka jatkuu Bora Boralle.
Meren päälle rakennetussa bungalowissa hääpari majoittuu kuin kuninkaalliset ikään, ja aamupalaa nautitaan tietysti terassilla aistien aitoa polynesialaista tunnelmaa, joka tuntuu piirittävän matkalaisia kaikkialla. Trooppisia hedelmiä ja tuoretta mangonektaria aamun alkajaisiksi. Vaihtoehtoisesti tarjolla on hotellimajoitus puutarhanäköalan kera. Palmut huojuvat leppeässä tuulessa ja aurinko porottaa. Ihanan hienohiekkaisia rantoja jylhän luonnon ympäröimänä. Valkeahiekkaisilla rannoilla aika tuntuu suorastaan pysähtyvän, ja sehän on rakkauden tunteesta huumaantuneille otollista maastoa.
Bora Bora on eksoottinen piilopaikka kahdelle yksityisyyttä lomallaan kaipaavalle rakastavaiselle. Kolmentuhannen euron matkakassa saattaa kuulostaa huikealta, mutta toisaalta, kerranhan sitä vaan häämatkalla ollaan, ja kukapa ei maksaisi hieman, jos vastassa on todellinen paratiisi nautintoineen.
Itse asiassa koko Oseanian alueella kelluu valtava hienohelminen saarien nauha, joka on kuin luotu häämatkalaisten tarpeisiin. Ranskan Polynesia saarineen, Fidzi, Cookin saariryhmä sekä isommat Uusi-Seelanti ja Australian manner kokonaisuudessaan antavat matkailijalle valinnanvaraa. Jokaisella Oseanian helmellä on jotain omalaatuista tarjottavanaan, mutta hyvin usein kaikkea sävyttää eksotiikka, jollaista saa muualta maailmasta etsiä pitkään.
Skotlantiin?
Häämatkalaiset ovat valmiita lentämään Skotlannin lumoavaan pääkupunkiin Edinburghiin. Skotlanti sopii mainiosti romantiikannälkäisten matkakohteeksi – onhan maa täynnä legendoja ja taruja, joissa on mukana aina myös aimo annos riipaisevaa romantiikkaa. Häämatkalaiset voivat siis jakaa omat rakkaudentäyteiset tunnelmansa tässä vertaansa vailla olevassa, mystisessäkin miljöössä.
Luonto tarjoaa Skotlannissa upeat puitteet erilaisiin aktiviteetteihin. Kannattaa siis mahdollisuuksien mukaan kierrellä maassa myös pääkaupunkia laajemmin ja tutustua Skotlannin kauniiseen ja vaihtelevaan maaseutuun. Häämatkalaisten kannattaa miettiä autonvuokrausta päästäkseen vapaan aikataulun puitteissa kiertelemään maassa ympäriinsä. Upeat merimaisemat hivelevät silmiä rannikolla ajellessa ja sieltä on mahdollisuus tehdä myös vaikkapa päivän vierailuja lähisaarille. Ylänkömaisemissa ajatus valetaa utuisesti ja mieli on kevyt ja huoleton.
Edinburgh on kaupunki, jossa on eleganssia monelta eri aikakaudelta. Upeita kuninkaallisia linnoja ja linnoituksia, vehreitä puistoja, kuvauksellisia maisemia, keskiaikaista arkkitehtuuria ja sekä uuden että vanhan kaupungin iloista arkea. Vajaan puolen miljoonan asukkaan Edinburgh on sopivan pieni omatoimisille häämatkalaisille, mutta se on silti riittävän suuri tarjotakseen monipuolisesti niin kultuuri kuin muutakin ohjelmaa matkalaisille. Edinburgiin menijöiden on syytä varata jo etukäteen liput johonkin mielenkiintoiseen musikaaliin, joita kaupungin teattereissa esitetään jatkuvasti. Huippumusikaaleja on moneen makuun.
Edinburghin kaupungin hienosti suunnitelluissa puistoissa voi unohtaa kokonaan olevansa kaupunkiympäristössä. Voikin ottaa vaikkapa eväät esille ja ryhtyä piknikille armaansa kanssa vehreissä puitteissa kukkaloiston ympäröimänä.
|
|
|