Nouveau roman ranskalaisessa kirjallisuudessa
Irti psykologisesta romaanista
Le nouveau roman eli sanamukaisesti uusi romaani syntyi 1950-luvulla vastareaktiona klassiselle romaanille, joka varsinkin sodan kauhujen jälkeen oli tiettyjen kirjallisuusvaikuttajien mielestä ilmaisukeinona vanhentunut. Uusi romaani hyökkäsi henkilöhahmon käsitettä vastaan ja korosti tekstin kirjallista luonnetta. Mitään illuusiota todellisuudesta ei enää pidetty yllä. Tekstejä ei enää rakennettu juonen pohjalle ja psykologinen kuvaus hylättiin. Sen sijaan esineiden ja muiden henkilöhahmojen ulkoisten seikkojen kuvaaminen tuli keskeiseen asemaan.
Uuden romaanin nimitys lainattiin elokuvataiteen puolelta, missä uuden aallon ohjaajat toteuttivat taiteellista vallankumoustaan 1950-luvun alusta alkaen. Uuden romaanin kirjailijaryhmä oli kokoontunut Jérôme Lindonin johtaman Editions de Minuit –kustantamon ympärille. Ryhmän näkyvimpiä jäseniä olivat Alain Robbe-Grillet (mm. La Jalousie, 1957), Michel Butor (mm. Modification , 1957), Claude Simon, Nathalie Sarraute ja Samuel Beckett. Näistä etenkin kaksi viimeistä irtaantuivat vuosikymmenen loppuun mennessä selkeästi uudesta romaanista. Toisaalta useat ryhmän ulkopuoliset kirjailijat saivat suuntaukselta vaikutteita ja kirjoittivat ainakin joitakin uuteen romaaniin kuuluvaksi laskettavia teoksia – näin esim. Marguerite Duras ja hänen romaaninsa Moderato cantabile (1958) sekä Lol V. Steinin elämä (1964) ja Philippe Sollers , jonka uran ensituotoksissa uuden romaanin vaikutus tuntuu voimakkaana.