Tyyli- ja kulttuurikausi
Postmodernismi on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja nopeasti selitettävissä. On kirjoitettu kokonaisia tutkielmia siitä, onko postmodernismia edes olemassa, ja jos on, mikä sen erottaa modernismista? Joidenkin mielestä postmodernismikin on jo mennyt ja tilalla on jälleen jotain uutta. Yksinkertaisimmillaan postmodernismi on tyyli- ja kulttuurikausi, joka tulee modernismin jälkeen. Voidaan siis puhua myös jälkimodernista tai myöhäismodernista. On kuitenkin paikallaan todeta, että parhaillaan kulttuurista ja taiteesta löytää sekä modernistisia piirteitä että postmodernistisia piirteitä.
Postmodernistista taidetta voi luonnehtia vertailemalla sen ”asennetta” modernistiseen taiteeseen. Siinä missä modernismi vielä uskoi, että todellisuus sinänsä on olemassa, ja sitä voi kuvata taiteen avulla, postmodernia luonnehtii asenne, joka korostaa taiteen keinotekoisuutta. Modernismi suosi suljettua muotoa, korkeakulttuurista taidetta, jonka keskiössä on yhtenäinen teos. Postmodernismille on tyypillistä avoimuus ja leikittely. Postmoderni kirjallisuus on erityisen itsetietoista, se kieltää käsityksen kielen todellisuutta jäljittelevästä luonteesta ja pyrkii leikkimään kielen avulla. Postmoderni myös hylkää korkeakulttuurin ja sulauttaa itseensä aineksia niin sarjakuvista, pornografiasta kuin tieteiskirjallisuudesta. Postmoderni taide voi korostaa pintaa syvyyden ja autenttisuuden kustannuksella. Monet populaarikulttuurin ilmiöt, kuten musiikkivideot ja mainokset, voivat olla olemukseltaan postmoderneja.
Postmodernin kirjallisuuden tyylikeinoja ovat muun muassa tyyli-imitaatio eli pastissi, menneiden aikakausien parodiointi, ylemmyydentuntoinen ironia, kerronnan katkeilevuus, intertekstuaalisuus, eli toisiin teksteihin viittaaminen, itsereflektiivisyys, metafiktio. Postmoderni kirjallisuus on tyypillisesti hyvin tietoinen myös kirjallisuuden teorioista ja tutkimuksesta. Tyypillinen esimerkki postmodernista metafiktiosta on Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies. Siinä luomisvaikeuksista kärsivä kirjailija aloittaa saman tarinan, eli lukijan käsissä pitelemän kirjan, yhä uudestaan ja aina eri tavalla.
Postmoderni kirjallisuus on hämäävällä tavalla toisaalta akateemista ja oppinutta, toisaalta se pyrkii kiistämään oppineisuuden arvon todellisuuden heijastajana. Kuuluisia postmoderneja romaanikirjailijoita ovat muun muassa Thomas Pynchon ja Umberto Eco. Molemmat omaavat valtavan määrän tietoa, pystyvät imitoimaan eri tyylisuuntauksia ja eri aikakausien tyylejä ja kirjoittavat monimutkaisia ja rönsyileviä tarinoita, joiden lukeminen voi olla melko haasteellista.