Millaiset on rapujuhlat?

Mahdollisuus rapujuhliin

Ravunpyynnillä on Suomessa perinteet jo kolmensadan vuoden ajalta. Nykyisin rapuja myös viljellään. Suomalaiset ravut ovat jokirapuja tai täplärapuja. Ravustuskausi alkaa loppukesästä, heinäkuussa jatkuen läpi syksyn aina lokakuun lopulle. Tämä aika on tyypillisintä myös rapujuhlille. Toki niiden järjestäminen on mahdollista myös muulloin, mutta syksyisen hämärä ilta ja himmeästi valaisevat lyhdyt tuovat juhliin oikeanlaisen tunnelman. Rapuja on kuitenkin saatavana ympäri vuoden esimerkiksi pakastettuina.

Rapujuhlat kuuluvat monien jokavuotisiin juhliin ja monet osallistuvat juhliin useammankin kerran vuodessa. Rapujuhlien järjestämiseen on monta mahdollisuutta. Rapujuhlat voi järjestää itse vain perheelle tai kutsua mukaan myös ystäviä. Juhlat voi järjestää myös yhdessä ystävien kanssa esimerkiksi kesämökillä.

Nykyisin rapujuhliin on tarjolla muitakin vaihtoehtoja. Monet ravintolat järjestävät rapujuhlatyyppisiä illallisia. Monet yhdistykset tai järjestöt tarjoavat jäsenilleen mahdollisuuden rapujuhliin joko itse järjestämässään tilaisuudessa tai jostakin ostettuine palveluineen. Samanlainen mahdollisuus on myös joidenkin työnantajien palveluksessa olevilla. Jotkut matkanjärjestäjät myyvät valmiita matkapaketteja joihin sisältyy tai jotka keskittyvät rapujuhliin. Valmiissa paketeissakin on monenlaisia vaihtoehtoja, on mahdollisuuksia rapujuhlien viettämiseen esimerkiksi laivalla tai jossakin tunnetussa matkailukohteessa.

Rapujuhlien tarjoilut ja huvit

Rapujuhlissa tai rapuillallisella voi olla tarjolla ravuista valmistettuja valmiita ruokia tai kokonaisia keitettyjä rapuja. Kokonaisia rapuja syödessä tulee vaatteensa suojata hyvin esimerkiksi kaulassa ja sylissä olevilla liinoilla. Hyvin varustautunut rapujuhlien järjestäjä laittaakin tällaiset yleensä saataville. Rapuja syödään useilla erilaisilla tavoilla. Tyypillisimmin syöminen aloitetaan joko irrottamalla sakset tai katkaisemalla pyrstö ja pää toisistaan erilleen. Ravun käsittelyssä käytetään tavallisimmin kiertävää liikettä. Syömisen apuna käytetään tarkoitukseen sopivaa rapuveistä.

Rapujuhliin kuuluu rapuherkuista nauttimisen lisäksi olennaisena osana myös snapsit ja snapsilaulut. Lauluja on varsin monenlaisia, mutta yleensä ravut kuitenkin ovat niissä keskeisessä osassa. Rapujuhlien snapsilaulujen sävel on usein peräisin jostakin tunnetusta perinnelaulusta. Tällainen snapsilaulu on esimerkiksi Ukko Nooan sävelellä laulettava Georg de Godzinskyn snapsilaulu:

Rapu tuli, rapu tuli,
nyt on elokuu.
Iloitse sä veikko,
kohta olet peikko.
Nami, nami, nami, nami,
vatsassa nyt soi.
Ota lasi, ota lasi,
juo nyt minun kanssa.
Surut huolet heitä,
rypyt hymyyn peitä.
Ilon, onnen ravut nämä,
sydämehen toi.
Rapujuhlat ovat siis hyvästä ruuasta nauttimisen lisäksi myös tilaisuus ystävien tapaamiseen ja hauskanpitoon.