Kummien valinta

Kuka voidaan valita kummiksi?

Kummiksi voidaan valita rippikoulun käynyt ja konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Myös muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö saa toimia kummina, jos hänen kirkkonsa hyväksyy evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen.

Vastasyntyneen perheenjäsenen vanhemmat valitsevat usein kummeiksi sekä lähisukulaisia kuten sisaruksia että hyviä ystäviä. Tärkeintä on, että tuleva kummi ja kummilapsen perhe ovat tekemisissä keskenään ja, että lapsi oppii tuntemaan kumminsa. Kummin tehtävänähän on olla tukena lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Tärkeää on, että kummi on läsnä lapsen elämässä ja lapsi tietää, että kummi on sellainen henkilö, johon voi luottaa.

Jos kummeiksi valitaan pariskunta, on tärkeää että he ovat sitoutuneet toisiinsa. Tavallinen käytäntö onkin, että molemmat osapuolet pyydetään kummeiksi jos he ovat naimisissa tai kihloissa. Näin vältytään mahdollisilta ikäviltä välirikoilta lapsen ja hänen kumminsa välillä. Välimatkan ei tarvitse olla este kummin valinnalle. Yhteyttä lapseen voi pitää monin eri keinoin, vaikka mikään ei täysin korvaakaan saman paikan päällä yhdessä koettuja hetkiä. Välimatkaa tärkeämpää on, että sekä lapsi että hänen perheensä voivat luottaa siihen, että yhteydenpito kummeihin jatkuu läpi elämän.