Kummilahjat

Mitä kummilapselle lahjaksi?

Mitään selviä sääntöjä ei ole, minkälainen lahjan pitäisi olla, mutta yleensä lahjaksi ostetaan hopeisia tuotteita, kuten kummilusikka, kummilautanen, muki, kaulaketju, jossa on sydän tai ranneketju. Lisäksi kutsuvieraat tuovat ristiäistilaisuuteen kukkia.

Lahjoihin kaiverretaan kummilapsen tietoja. Nimi, syntymäaika, syntymäpaino ja –pituus. Nämä tiedot kannattaa selvittää lapsen vanhemmilta ennen ristiäisiä ja kaiverruttaa lahjoihin valmiiksi. Käyttökelpoinen lahja on myös avata kummilapselle oma tili, johon laittaa ensimmäisen suorituksen kummilahjaksi ja sen jälkeen rahasuorituksia syntymäpäivinä tai muina merkkipäivinä. Toki rahaa voi laittaa myös muulloin lapsen tarvitsemia hankintoja varten.

Yhtenä lahjaideana voi alkaa keräämään lapselle jotain arvokkaampaa tuotesarjaa, jota voi lisätä vähän kerrallaan aina muistamisien yhteydessä.

Muistamisessa lahjatkin ovat tärkeitä, mutta tärkeämpää on pitää yhteyttä lapseen ja pitää yllä läheistä suhdetta kummilapseensa, sillä se on yleensä vanhempien päätarkoitus valittaessa lapselle kummi.