Runousopit
Löytääkö harrastajakirjoittaja apua runousopeista?
Runousoppi eli poetiikka tarkoittaa runouden olemuksen, ilmaisukeinojen ja lajien tutkimista. Voidaan myös puhua proosan tai draaman poetiikasta, eli näiden lajien ilmaisukeinojen ym. tutkimuksesta. Nykyäänkin runousoppeja voi lähestyä akateemisesti, tutkimuksen apuvälineinä tai tutkimuksen kohteina, tai käytännön oppaina runouteen ja muuhun kirjoittamiseen. Runousopit eivät ole ensisijaisesti kirjoitusoppaita, mutta niiden avulla voi oppia olennaisia asioita kirjallisuudesta. Runousopit helpottavat niin lukemista, tulkitsemista kuin kirjoittamistakin.
Klassinen, vain osittain säilynyt teos on Aristoteleen Runousoppi. Aristoteleen näkemykset erityisesti draamasta ovat yhä käytössä, muun muassa Hollywood-elokuvissa sovelletaan Aristoteleen ajatuksiin pohjautuvaa mallia draaman kaaresta. Aristoteles loi myös monia ilmaisuja, joita yhä käytetään puhuttaessa draamasta. Harrastajakirjoittajalle voi olla mielenkiintoista tutustua Runousopin kaltaiseen klassikkoon ja verrata sitä uudempiin kirjoitusoppaisiin, jotka soveltavat Aristotelesta.
Modernin runouden klassikko-opas on venäläisen Vladimir Majakovskin Kuinka säkeitä valmistetaan (1926). Myös kuuluisa modernisti Ezra Pound on julkaisut teoksen Lukemisen aakkoset (1934). Suomalainen runousopin vanhahtava klassikko on V.A. Koskenniemen 1951 julkaistu Runousoppia ja runoilijoita.
Uudempia suomalaisia oppaita on yliopiston perusopetuksessakin käytettävä Runousopin perusteet (Kantokorpi, Lyytikäinen & Viikari 1991). Se on käytännöllistä lukemista myös kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Teoksessa käsitellään esimerkiksi kirjallisuuden erityispiirteitä, runokieltä, runomittaa, runon kuvakieltä, tulkintaa, tarinan rakennetta, henkilökuvaustaja erilaisten näkökulmien käyttöä kerronnassa. Runousopin perusteiden avulla pöytälaatikkorunoilija oppii tunnistamaan jambin ja anapestin, ja voi ryhtyä vaikka leikittelemään mitallisilla runoharjoituksilla. Kun tuntee kirjoittamisen perinteen, on sitä vastaan mielekkäämpi kapinoida, jos niin haluaa.
Tuorein suomalainen runousopiksi tituleerattu teos on kuvarunoilija Tiina Pystysen persoonallisesti kirjoittamista käsittelevä Runousoppi: teoria ja käytäntö. Pystynen pohtii, miten elämä muuttuu taiteeksi. Hänen runousoppinsa on ihastuttavalla tavalla yhtä henkilökohtainen kuin hänen kirjansakin. Se voi toimia inspiraation lähteenä kirjoittajalle, joka kaipaa oppituntia sisukkuudessa ja peräänantamattomuudessa. Pystynen pohtii myös kattavasti koko kirjallisuusalan ilmiöitä, kirjailijamyyttiä ja kustannuskynnystä.