Hirvieläinten yleispiirteet
Hirvieläinten (Cervidae) heimo kuuluu sorkkaeläinten (Artiodactyla) lahkoon yhdessä 8 muun heimon kanssa. Nämä heimot jaetaan vielä 3 alalahkoon, ja hirvieläimet kuuluvat märehtijöiden (Ruminantia) alalahkoon yhdessä 4 muun sorkkaeläinheimon kanssa. Kaikille sorkkaeläimille yhteinen piirre on raajojen perifeerinen rakenne, kaikilla lajeilla ruumiin paino on vahvojen ja tukevan kynnen suojaamien 3. ja 4. varpaiden varassa. Myös sivuvarpaat ovat kynnen suojaamia, mutta ne ovat useimmilla lajeilla heikommin kehittyneet eivätkä, painavaa virtahepoa lukuun ottamatta, kosketa maata eläimen liikkuessa.
Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna hirvieläinten heimoon kuuluu noin 40 lajia, jotka jakautuvat noin 20 sukuun. Suomessa elää 5 lajia: Hirvi, peura, kuusipeura, valkohäntäpeura ja metsäkauris. Näistä kuusipeura ja valkohäntäpeura ovat ihmisen luontoomme istutuksin kotiuttamia. Myös Ahvenanmaan metsäkauriskanta on istutuksista peräisin, mantereelle metsäkauris on laikuttaisesti levinnyt luontaisesti koillisesta Karjalan kannakselta, lännestä Ruotsista ja pohjoisesta Norjan rannikolta. Kotoinen peuramme jakautuu kahteen alalajiin, metsäpeuraan ja tunturipeuraan. Näistä tunturipeuraa ei enää tavata kuin Norjan puolella, meiltä laji on hävinnyt. Poro on tunturipeurasta kesytetty puolivilli muoto. Tunturipeuran ja metsäpeuran sopeutuminen toisaalta avonaiseen tunturiin ja toisaalta metsän tiheiköihin on muovannut peuran alalajit jo rakenteellisestikin toisistaan eroaviksi mm. sarvien rakenteen osalta. Avonaiseen ympäristöön sopeutuneella tunturipeuralla on leveämmät sarvet kuin metsäpeuralla.
Hirvieläimille on tyypillistä umpinaiset sarvet, missä suhteessa ne eroavat esimerkiksi sorkkaeläimiin myös kuuluvista onttosarvisista nautaeläimistä (heimo Bovidae). Siinä kun nautaeläimillä sarvet ovat pysyvät, hirvieläimillä sarvet vaihtuvat kerran vuodessa. Meikäläinen peura on ainoa hirvieläin, jonka naaraallakin on sarvet. Muilla hirvieläimillä sarvikruunu on uroksen yksinoikeus. Luonnollisesti myös peurasta jalostetun poron naaraillakin on sarvet. Sarvet tiputetaan syksyllä kiima-ajan jälkeen ja uudet kasvavat seuraavan syksyn kiima-aikaan mennessä.
Märehtijöiden yleiseen tapaan hirvieläimilläkin on tehokkaan ruuansulatuksen mahdollistava 4-osainen maha. Niinpä pohjoisten alueiden hirvieläimet voivat käyttää talvella heikosti sulavaa oksaravintoa, kun paremmin sulava kasvillisuus on lakastunut ja vähintäänkin paksun lumikerroksen peittämä. Poro käyttää talvisena ravintonaan pääasiassa jäkäliä. Ruuansulatuskanavan osalta hirvieläimet eroavat sorkkaeläinten lahkossa mm. sioista, jotka ovat yksimahaisia. Hirvieläinten hampaisto on samankaltainen kuin muillakin märehtijöillä. Hirvieläinten poskihampaat ovat kehittyneet hyvin kasviravinnon hienontamiseen sopiviksi ja vain alaleuassa on etuhampaita. Kesäisin pohjoisten alueiden hirvieläimet käyttävät talvista ruokaa paremmin sulavaa ravintoa, johon kuuluu heiniä, ruohoja sekä puiden ja pensaiden lehtiä.
Hirvieläimillä on hyvä haju- ja kuuloaisti, joiden ansiosta ne välttelevät tehokkaasti petoja. Useimmat hirvieläimet ovat jossain määrin sosiaalisia lajikumppaneiden suhteen. Monilla lajeilla synnytykseen valmistautuvat naaraat kuitenkin vetäytyvät erilleen lajikumppaneista, ja viettävät jonkin aikaa pelkästään vasojensa kanssa.