Panhuilu
Millainen huilu on panhuilu ja miten sitä soitetaan?
Panhuilu tunnetaan Suomessa lähinnä Andien etnisenä soittimena, jota kuullaan etelä-amerikkalaisissa kansanmusiikkiyhtyeissä. Nai, romanialainen konserttipanhuilu, jolla kotimaassaan on hyvin pitkät ja kunniakkaat perinteet konserttilavoilta kansanyhtyeisiin, on tullut meillä tutuksi lähinnä Stefan Stanciun julkisten esiintymisien ja levytysten myötä: lapsena pieni panhuilu- Stefan levytti lukuisia albumeita - ensimmäisen jo kahdeksanvuotiaana - pieniä viihdekappaleita ja kansansävelmiä, sittemmin kevyttä klassista, ja esiintyi samalla ohjelmistolla julkisesti. Iän karttuessa ohjelmisto vaihtui kehittymisen myötä laajamuotoisempiin teoksiin, klassisen musiikin suurten mestareiden kamarimusiikkiin ja konserttoihin. Syksyllä 2004 hänen pro gradu -tutkielmansa Panhuilu länsimaisen taidemusiikin tulkiksi tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa. Seuraavassa Stefan Stanciu kertoo lyhyesti oleellisimman panhuilusta:
”Panhuilu on vanha soitin. Se on rakenteeltaan yksinkertainen ja syntynyt muutaman sävelen laajuisten melodioiden soittoon. Siinä on sarja erimittaisia ja –vireisiä huiluja liimattuna kaarevaksi riviksi. Se viritetään yleensä pentatonisiin tai diatonisiin asteikkoihin. Romanialaisen kansanmusiikin kehittymisen ja monimutkaistumisen myötä melodioiden ambitus on laajentunut. Soittimeen on lisätty ääniä eli uusi putki jokaista tarvittavaa uutta säveltä varten. Muinaisesta lyhyestä putkirivistä – tarun mukaan seitsemästä putkesta – putkijono on kasvanut yli kahdenkymmenen. Asteikon säveliltä toisille siirrytään joko käsillä huilua siirtämällä niin, että tarvittava putki tuodaan huulten kohdalle, tai kääntämällä päätä niin, että huulet viedään oikean putken luo. Tavallisin soittotapa on yhdistelmä näistä kahdesta. Kromatiikka tehdään muuttamalla puhalluskulmaa. Huilua joko kallistetaan suhteessa soittajan huuliin, tai soittaja nyökkää päällään niin, että tulos on sama. Tässäkin liikkeitten yhdistäminen on tavallisinta tekniikkaa. Pitkän putkijonon huiluissa kumpikin liike on sekä raskas että laaja. Soittimen erityisenä teknisenä vaatimuksena onkin poikkeuksellisen hyvin harjoitettu, tarkka ja nopea koordinaatio niskan, hartiaseudun, käsivarsien ja kasvojen lihasten kesken.”