Kuinka hoidan puutarhaa keväällä?

Puutarhan kevään ensimmäinen kukkaloisto syntyy sipulikasveista, joita voi istuttaa vaikka nurmikolle. Kukittuaan ne tuleentuvat melko nopeasti eivätkä haittaa esimerkiksi nurmikon leikkaamista. Värikkyyttä kevätpihalle ja nurmikolle tuovat esimerkiksi krookukset, sinililjat, lumikellot ja helmililjat. Pian näiden jälkeen puhkeavat kukkaan kukkapenkkien ja seinustojen narsissit, tulppaanit, pikarililjat ja kevätkellot. Parhaimmillaan keväiset sipulikasvit ovat suuriin ryhmiin istutettuina. Matalat kevätkukat voivat otollisissa oloissa levitä myös laajoiksikin näyttäviksi kukkaniityiksi.

Ensimmäiset kesäkukkaruukut ja -amppelit, useimmiten orvokit, voi jo tuoda pihamaata kaunistamaan. Pakkasöiksi nämä kannattanee kuitenkin vielä nostaa sisätiloihin.

Omenapuut leikataan yleensä varhain keväällä. Koristepensaista poistetaan keväällä vain kuivuneet ja kuolleet osat. Nuorennusleikkaukset tehdään myöhemmin kesällä.

Kevään edistyessä ilmaantuvat pihamaalle myös rikkakasvit. Voikukista syntyy lapsille päähän seppeleet, ja salaattiaineksiksikin voikukanlehtiä voi kokeilla. Loppuosa kasvista kannattaa nyhtää pois, sillä levittäytyessään voikukka valtaa alan muilta kasveilta.

Ilmojen lämmetessä on aika tuoda pihalle kesäkalusteet. Kenties nämä on syytä perusteellisesti puhdistaa, aika ajoin ne pitää myös maalata tai käsitellä uudestaan.