Miten saadaan puutarha, jossa ei tarvitse kitkeä rikkaruohoja?

Haavekuva osalle puutarhan laittajia, mutta osalle turhaa hömpötystä. Rikkaruohojen poissa pitäminen kitkemällä voi olla elämäntapa, mutta kaikilla siihen ei ole aikaa.

Lähtökohta rikkaruohottomuuteen on puutarhan uusien puutarhan elementtien kunnollinen perustaminen . Vanhan kukkapenkin mullan voi myrkyttää luonnossa hajoavalla myrkyllä tai vaihtaa kokonaan ja alle laittaa suodatinkankaan, joka estää rikkaruohojen leviämisen ympäristöstä uuteen kukkapenkkiin. Uuden mullan ja istutukset voi suojata kateaineksilla ja käyttää sopivissa kohdissa myös mullan päällä suodatinkangasta. Esimerkiksi suodatinkangas ja päälle asetetut koristekivet ovat kaunis yksityiskohta kukkapenkissä ja ne pitävät rikkaruohotkin poissa. Kukkapenkit ja alueet kannattaa myös rajata kunnolla.

Lajivalinnalla saa vaikutettua suuresti siihen, miten herkästi rikkaruohot pääsevät kukkapenkkiä valtaamaan. Tiheäkasvuiset kasvit tukahduttavat rikkaruohot alleen ja auttavat näin puutarhuria. Lajivalinta tulee lisäksi tehdä niin, että kasvit pääsevät sellaisiin olosuhteisiin, joissa ne parhaiten viihtyvät. Silloin ne kasvavat reheviksi. Huonoissa kasvuolosuhteissa kasvusto voi jäädä harvaksi ja heikoksi. Siinä tilanteessa rikkaruohot saavat paremmat mahdollisuudet vallata alaa.

Kun rikkaruohoja ilmestyy , tulee siihen reagoida mahdollisimman pian. Kitkeminen ja katteiden kohentaminen on luonnonmukainen tapa poistaa rikkaruohot. Useat ihailtavan kauniit puutarhat pidetään puhtaana kitkemisen lisäksi luonnossa hajoavan rikkaruohomyrkyn avulla. Myrkkyä sivellään rikkaruohon lehdelle, jolloin se vaikuttaa vain rikkaruohoon ja poistaa rikkaruoho-ongelman juurineen.

Täysin rikkaruohotonta puutarhaa on mahdoton saada aikaan, mutta niiden määrää voidaan vähentää radikaalisti myös perennapuutarhassa. Rikkaruohottomuuden tavoite kannattaa ottaa huomioon, kun alkaa suunnitella uutta puutarhaa tai muutoksia vanhaan puutarhaan.