Käärmeenpuremat ja hyönteisten pistot

Miten näitä hoidetaan?

Käärmeenpuremat ja ampiaisten pistot ovat yleisiä koirille sattuneita vammoja. Aina kun koiran kanssa liikkuu maastossa, tulisikin taskussa olla kyypakkaus. Suomessa esiintyvistä käärmeistä vain kyyn purema on myrkyllinen. Kyynpurema aiheuttaa koiralle voimakasta turvotusta purema-alueella ja sen läheisyydessä. Kyy puree koiraa tavallisimmin kuonoon tai etujalkaan. Kyyn myrkky ei isolle koiralle ole välttämättä hengenvaarallista, mutta sen aiheuttama turvotus kuonossa ja kaulassa voi vaikeuttaa esimerkiksi hapensaantia. Osa koirista on kyyn puremalle herkempiä kuin jotkut toiset. Joillekin koirille jo muutaman ampiaisen pisto voi olla vaarallinen.

Myrkyn leviäminen on estettävä siihen saakka kunnes sopivaa vasta-ainetta annetaan. Puremakohtaan kannattaa asettaa jääpussi, sitoa se tiiviisti ja estää koiraa liikkumasta. Ensiapuna kyynpuremissa on kyytablettien antaminen. Tämän jälkeen eläin on vietävä nopeasti eläinlääkäriin, joka eläimen tilan arvioimisen jälkeen voi antaa lisälääkitystä.

Myös ampiaisen pistoissa voi ensipuna käyttää kyytabletteja. Annostus on sama kuin kyynpuremissakin. Yhden tai kahden ampiaisen pisto ei yleensä vaadi hoitoa, ellei eläimellä sitten esimerkiksi yliherkkyyden vuoksi ole selvästi havaittavia hengitysvaikeuksia.