Mikä on klamydia?
Klamydia on yksi yleisimmistä sukupuolitaudeista Suomessa. Klamydia leviää sukupuoliyhdynnässä ja sen aiheuttaja on Chlamydia trachomatis -bakteeri. Tauti tarttuu emätin- tai peräaukkoyhdynnässä ja suuseksissä. Klamydiaa esiintyy etupäässä nuorilla ja seksuaalisesti aktiivisilla naisilla ja miehillä.Tauti tarttuu suojaamattomassa sukupuolikontaktissa limakalvojen välisessä kosketuksessa. Taudin itämisaika on noin 1-3 viikkoa, mutta oireet voivat ilmetä vasta 3-4 viikon jälkeen tartunnasta. Joskus klamydian oireet saattavat olla lieviä tai jopa oireettomia, mikä johtaa siihen, että oireeton taudinkantaja tartuttaa tietämättään tautia eteenpäin. Varma ja ainoa tapa suojautua klamydialta on kondomin käyttö jokaisessa yhdynnässä.
Oireet
Miehillä taudinoireita ovat kirvely virtsatessa, väritön tai vaalea vuoto virtsaputkessa ja joskus myös tihentynyt virtsaamisen tarve. Joissain tapauksissa saattaa esiintyä lisäkivestulehdus, jonka seurauksena ilmenee usein toispuoleista arkuutta ja turvotusta lisäkiveksen seudulla. Hoitamattomalla klamydialla on myös todettu olevan yhteyksiä steriliteettiin. Naisilla klamydia saa aikaan niin ikään kirvelyä virtsatessa ja tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, mutta myös lisääntynyttä valkovuotoa, alavatsakipuja, lämmön nousua sekä veristä vuotoa. Vaarana on myös maksakapselin tulehtuminen, jonka voi tunnistaa äkillisestä, oikeanpuoleisesta ylävatsan kivusta. Klamydia voi aiheuttaa myös sisäsynnytinelinten tulehduksen, joka oireilee alavatsakipuna, kuukautisvuotohäiriöinä sekä lämmön nousuna. Samoin tauti voi aiheuttaa kohdun seinämän- ja munasarjojen tulehduksen, jotka aiheuttavat munatorviin pysyviä vaurioita ja pahimmassa tapauksessa hedelmättömyyttä.
Toteaminen
Mahdollinen tartunta voidaan selvittää virtsanäytteellä, joka tulee tehdä noin kaksi viikkoa epäillyn tartunta-ajankohdan jälkeen. Ennen näytteenottoa on oltava vähintään 2 tuntia virtsaamatta. Miehiltä näyte otetaan tavallisesti virtsaputkesta tai virtsasta. Naisilta näyte voidaan ottaa myös virtsaputkesta, mutta kohdunkaulastakin on mahdollista ottaa mikroskooppinäyte. Taudin varmistaminen tapahtuu viljelyllä tai geeniteknisillä näytteillä, jolloin vastauksen saamiseen menee noin 1 viikko.
Hoito
Hoitoon on olemassa useita antibioottikuureja. Parhaiten klamydian hoitoon sopivat makrolidi- ja tetrasykliini -ryhmien antibiootit, jolloin kuuri kestää 7-10 päivää. Kerta-annoksena otettava atsitromysiini-lääkitys on myös yleinen, ja tautiin hyvin tepsivä. Hoidon tehoaminen kontrolloidaan uusintakokein noin 2 viikon kuluttua hoidon päättymisestä. Tartuntatautilain mukaan klamydia kuuluu ilmoitettaviin sairauksiin ja tästä syystä taudin hoito on maksutonta.