Mitä ovat sukupuolitaudit?
Sukupuolitaudit ovat helpoiten vältettävissä, vaikka ne ovatkin merkittävimpiä matkailuun liittyviä terveysvaaroja. Sukupuolitautitartuntojen yleisyys on lomalla 6-8 -kertainen kotimaan oloihin verrattaessa. Yleisimmät matkoilta saatavat seksitaudit ovat klamydia, tippuri ja kuppa. Hepatiitti B ja HIV tarttuvat sukupuoliteitse, mutta myös veren välityksellä. Noin puolet ulkomailta saaduista tippureista ja suurin osa kuppatartunnoista on kotoisin Baltian ja Venäjän matkoilta. Suomessa todetuista HIV-tartunnoista noin 40 % on saatu ulkomailla. Eniten HIV-tartuntoja on saatu Thaimaassa, Espanjassa ja Ruotsissa. Epidemia on levinnyt nopeasti varsinkin Itä-Euroopassa ja Aasiassa. Eniten HI-virus on levinnyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa jopa puolet suurkaupunkien läheisyydessä asuvista aikuisista voi olla tartunnan saaneita. Suurin riski on kaupallisessa seksissä, sillä suurin osa mies- ja naisprostituoiduista on HIV-tartunnan saaneita.
Sukupuolitaudeista vain B-hepatiittia vastaan on rokote. Tilapäisistä seksisuhteista pidättäytyminen on ainoa täysin varma keino välttyä sukupuolitaudeilta. Jos tämä ei ole mahdollista syystä taikka toisesta, on yhdynnän alusta loppuun saakka käytettävä kondomia. Turvallisinta tällöinkin on käyttää Suomesta ostettuja kondomeja, sillä kaikissa maissa ei kondomeja ole myytävänä, tai ne voivat olla kooltaan liian pieniä ja rikkoutua helposti.
Jos on ollut matkan aikana suojaamattomassa yhdynnässä, on matkalta palattuaan käytävä tutkimuksissa tartuntojen poissulkemiseksi, ilmaantuipa oireita tai ei. Ulkomailla saadut sukupuolitautien mikrobikannat voivat olla vastustuskykyisiä Suomessa yleisesti käytetyille antibiooteille. HI-virukseen ei ole olemassa taudista parantavaa hoitokeinoa.