Tuoteturvallisuus

Tuoteturvallisuuslainsäädännöllä tarkoitetaan lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla pyritään ennaltaehkäisemään tuotevahinkoja eli kulutustavaroista henkilöille tai yksityiselle omaisuudelle aiheutuvia vahinkoja. Edelläkävijänä on ollut elintarvikelainsäädäntö.

Kulutustavaroiden ja palvelusten turvallisuudesta on annettu oma lakinsa, jossa elinkeinonharjoittajille asetetaan yleinen velvollisuus huolehtia olosuhteiden vaatimalla huolellisuudella ja ammattitaidolla, ettei kulutustavaroista tai – palveluista aiheudu vaaraa kuluttajan tai muun henkilön terveydelle tai omaisuudelle. Laissa on määritelty, milloin tuote luokitellaan vaaralliseksi.

Kuluttajavirasto ja sen alaiset viranomaiset sekä tulli voivat tuoteturvallisuuslainsäädännön perusteella mm. asettaa kieltoja tai velvoittaa purkamaan jo tehtyjä kauppoja. Merkittävä osa tuoteturvallisuussääntelystä tapahtuu eurooppalaisilla standardeilla.

Yleisen tuoteturvallisuuslainsäädännön ohella on annettu erityislainsäädäntöä. Esimerkiksi lelujen turvallisuudesta on annettu oma laki.