Nimen keksiminen joskus vaikeaa

Mikä nimi lemmikille?

Joskus käy niin, että nähtyään eläimen nimi välähtää heti mieleen, mutta toisinaan taas nimen valinta tuottaa paljon päänvaivaa. Mistä löytää sellainen nimi, jonka kaikki perheenjäsenet hyväksyvät? Lemmikin nimen ei tarvitse olla sana, joka välttämättä tarkoittaa jotakin tai on merkittynä lemmikkien nimipäiväkalenteriin. Mielikuvitusta voi vapaasti käyttää ja siksi valinta tuntuu usein vaikealta. Nimi voi olla vakava tai humoristinen, uusi tai vanha. Myös ihmisten nimiä voi antaa lemmikille.

Nimen voi keksiä esim. oman idolinsa nimestä, sarjakuvahahmoista, julkkisten nimistä yms. Lasten elokuvat antavat nimivinkin monille, samoin ns. sankarielokuvat. Aatelisarvot sopivat myös lemmikin nimiksi esim. prinssi, prinsessa, herttua, paroni, ruhtinatar, loordi ym. Jonkin verran käytetään myös armeijasanastoa esim. eversti, monni, kessu, kapu, majuri ym. On paljon jo ns. vanhoja perinteisiä nimiä kuten esim. Musti, Mirri, Mansikki, Polle, Kisu, Halli ym.

Rekisteröidyillä rotueläimillä on usein pitkiä ja monimutkaisiakin nimiä papereissa, mutta lemmikin kutsumanimen tulisi olla lyhyt/lyhyehkö, jotta eläimen olisi helpompi oppia se.