Grillit ja tulisijat

Millainen tulisija on sopiva?

Mikäpä houkuttelisi pihalle kesäiltaa istumaan enemmän kuin leppoisa kokoontuminen grillin ääreen! Grillaaminen saattaa olla perheen jokapäiväinen ohjelmanumero kesäaikaan, mutta yhtä hyvin pihalle voi kokoontua ruokailemaan suurikin väkijoukko. Juhlat pihapiirissä valmistettuine tarjoiluineen kenties vielä takkatulen äärellä ovat monen kesän kohokohta.

Ruokaa voi toki valmistaa muutoinkin kuin grillaten. Täydellisen kesäkeittiön varusteita ovatkin savustusuunit, pihaliedet, loimutuslaudat ja ulkotakat, joissa valmistuvat moninaiset lämpimät kesäherkut.

Grillaaminen suosituimpia kesähuveja

Grillata voi toki nuotion hiilloksellakin. Vannoutunut grillaaja valitsee pihalleen kuitenkin hiili- kaasu- tai sähkögrillin. Hiiligrillin voi rakentaa itsekin vaikkapa tiilistä muuraamalla. Keveimpiä ratkaisuja ovat pienet siirreltävät hiiligrillit. Sellaisen voi käden käänteessä siirtää minne mielii. Hiilitila ei näissä useinkaan ole suuri, mutta pienryhmän kesäinen ateria valmistuu näissä kätevästi.

Siirtelyä ainakin sateen suojaan vaativat isommatkin grillit, jotka usein saavat lämpönsä sähkön tai kaasun voimalla. Makuasia tietysti on, pitääkö grillimakkarastaan eniten hiilen, sähkön vai kaasun voimalla kypsennettynä. Todelliset herkuttelijat ovat havainneet valmistusmenetelmissä huomattavia eroja. Kenties nämä erot syntyvät lämmön säätelyn mahdollisuuksista. Hiiligrilleissä lämpöä ei voi säätää, nopeimmin lämmön vaihto on mahdollista kaasugrilleissä.

Kalalle savua ja loimutulta

Kalamies hankkii pihamaalleen mielellään myös kalansavustusuunin. Pienin savustamo on metallilaatikko, jonne kalojen alle asetellaan savuainekset: leppä- ja katajalastua ja mielensä mukaiset aromit. Laatikko asetetaan avotulelle kaloja kypsyttämään.

Isommat savustusuunit ovat useimmiten kiinteästi paikallaan pihalla. Niitä valmistetaan metallista tai sellaisen voi muurata itse. Koskapa näissä uuneissa joskus valmistetaan suuriakin kalamääriä, pitää tulitilaan mahtua puuta riittävän kuumuuden aikaansaamiseksi. Savuainesten yläpuolelle asetettujen kalojen kypsyminen saattaa kestää pari tuntia, tietysti kalojen koon mukaan.

Loimulohi vaatii kypsyäkseen hitaan pitkän avotulen. Lohifilee kiinnitetään mieluiten puusta vuolluilla nauloilla laakeaan hyvin kasteltuun lautaan, joka sitten asetellaan tulen lämpöön, jossa filee hiljalleen kypsyy.

Kesäkeittiö pihalle

Kesäkokin ja herkuttelijan toiminnot voi yhdistää valmistamalla pihamaalle kokonaisen kesäkeittiön. Rakennelman voi suunnitella mieleisekseen ja muurata tiilistä tai vaikka luonnonkivistä. Perustana voi käyttää myös vanhaa puuliettä rautapäällisine ja hellanrenkaineen.

Kesäkeittiössä voi olla oma tilansa grillihiilille ja avotulelle ja siihen voi yhdistää myös kalojen loimutusmahdollisuuden. Liedellä valmistuvat ruoat suurellekin joukolle ja vaihtelua kesän grillituotepainotteiselle ruokavaliolle saa valmistamalla liedellä vaikka kalakeittoa. Käyttöön kun voi ottaa myös padat, kattilat ja muurinpohjapannut.

Takkatulta

Avotuli tuo tunnelmaa etenkin loppukesän iltoihin. Pihalle voi toki rakentaa vaikka pihatakan. Tunnelman lisäksi takkatulesta on hyötyä, siinä kun voi polttaa risuja ja muuta pihamaalle kerääntynyttä roskaa. Taitava nikkari rakentaa pihansa tulisijat itse. Jotta savut eivät tulisi suoraan silmille ja takka saataisiin vetämään moitteettomasti, kannattanee neuvoja kysyä vaikkapa ammattimuurarilta.

Luvat kuntoon

Etenkin taajama-alueilla saattaa avotulen teko olla kielletty. Ennen kuin pihalleen ryhtyy mittavia rakennelmia tekemään, pitää selvittää myös niiden luvallisuus. Ohjeita ja neuvoja saa esimerkiksi kunnan teknisestä virastosta ja palotarkastajalta, joka tarkastaa ja hyväksyy tulisijat.