Kiveykset ja laatoitukset

Mitä hyötyä on kivetyksistä ja laatoituksista?

Piha-alueen laatoitus on etenkin niillä alueilla, joissa kuljetaan autoilla, kestävä ja helppohoitoinen ratkaisu. Laakeiden laattojen sijasta suositaan nykyisin paljon kivetyksiä, jotka pysyvät pitkään sileinä paikallaan. Kiveyksen voi asetella johtamaan sadeveden syrjään. Kiveykseltä ei kulkeudu kenkien mukana roskia tai hiekkaa sisätiloihin. Laattoja ja kiveyskiviä valmistavat mm. monet sementtivalimot. Muotojen lisäksi värivaihtoehtojakin on useita. Joskus saattaa kulkuväylien asfaltointikin olla paikallaan. Etenkin jos piha-alueella säilytetään raskaita ajoneuvoja tai työkoneita, on asfaltti näiden alla kestävää. Sora ja hiekkakin ovat myös omiaan raskaiden ajoneuvojen alla.

Etenkin kukkivalle tai puistopihalle voi rakentaa luonnon kivilaatoista polkuja. Suomessa on saatavissa tummia, lähes mustiakin laattakiviä, mutta elävyyttä voi luoda hiekkakivestä muodostuneilla punertavilla laatoilla. Sileäksi hioutuneista luonnonkivistä voi myös saada näyttävän pinnoituksen pihamaalle. Kivien on kuitenkin oltava riittävän isoja ja ne on upotettava tukevasti maahan, etteivät ne vuodenaikojen vaihteluissa liiku turhan paljon. Kauniilla luonnonkivillä voi myös reunustaa kulkuväyliä ja kukkaistutuksia.

Monen kesäkeidas pihamaallakin on terassi, jonne voi kokoontua isokin joukko kesäillan viettäjiä. Terassin kalusteet pysyvät siisteinä kun sen pohjalla on laatoitus tai puusta rakennettu lattia. Pohja voi olla pieni, vain kalusteiden alle rakennettu, mutta yhtä hyvin viihtyisyyttä voi lisätä rakentamalla isommankin oleskelualueen. Puulattialla voi kätevästi myös peittää pihamaan vaikeat kohdat, esimerkiksi syvät kuopat tai jyrkän kallion.

Puuritilöistä voi koota myös askelmia ja vaikkapa kokonaisia polkuja kulkuväyliksi piha eri osiin.