Miten hoidetaan pieniä kolhuja?

Lasten erilaisten tapaturmien kirjo on varsin värikäs. Lasten touhuillessa kaikenlaista päivän mittaan, monenlaiset pikku vaarat saattavat vaania lasten puuhakkaiden leikkien keskellä. Kaikki lapset kolhivat itseään joskus tavalla tai toisella. Kolhut ovat usein pieniä ja harmittomia ja lapsi kaipaakin näissä tapauksissa yleensä vain lohduttelua unohtaakseen asian ja jatkaakseen taas leikkejä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Nuoren elimistön vahvuus on se, että vauriot korjaantuvat muutenkin hyvin nopeasti, jos niitä ilmaantuu. Luunmurtumia ja nivelten sijoiltaan menemistä ei lapsilla kuitenkaan juurikaan tapahdu.

Liukastumisia ja kaatumisia lattialla sattuu paljonkin, mutta tavallisesti nekin ovat sitä luokkaa, ettei sen suurempaa hoitoa vaadita. Jos lapsi putoaa yli metrin korkeudelta, murtumia saattaa kuitenkin jo syntyä. Jalan päälle saattaa myös pudota jokin painava esine leikin tiimellyksessä, ja sekin saattaa aiheuttaa murtumavaaran. Onkin syytä tarkkailla lapsen vointia tapaturman jälkeen. Jos lapsi näyttää aristavan tapaturman johdosta kipeytynyttä kohtaa kovasti, lasta pitää käyttää lääkärissä.