Paleltuma, kyynpurema ja esineen nielaisu

Miten toimia: Paleltumat, kyynporemat ja tukehtumisvaara?

Lapsi saattaa palelluttaa talvella ihonsa. Paleltunutta kohtaa tulisi lämmittää tunnin verran noin 40 C asteisessa vedessä. Lämmin juotava saattaa olla myös tarpeen. Jos paleltunut kohta on suuri, jos kyse on vaikkapa kokonaisesta raajasta, on kehon osaa syytä käydä näyttämässä lääkärille. Paleltumia on hyvä ennalta ehkäistä, eli huolehtia lapsen asianmukaisesta vaatetuksesta talvikeleillä ja siitä, ettei lapsi ole liian kovalla pakkasella liian pitkiä aikoja ulkona. Myös tuulen voimakkuus on huomioitava.

Jos kyy puree lasta, tilanne voi olla hyvinkin vaarallinen. Kaksi pistosjälkeä ihossa on merkki kyyn puremasta. Ensin lapselle kannattaa tällaisissa tapauksissa antaa kyypakkauksessa olevia kortisonitabletteja ohjeen mukaisesti. Kyypakkausta onkin aina syytä pitää lääkekaapissa esimerkiksi kesämökillä ollessa. Lääkäriin on joka tapauksessa syytä ottaa yhteys, jos kyy on purrut ja kyse on lapsesta. Lapsen kohdalla tilannetta saatetaan tarkkailla sairaalassa muutama päivä, jotta varmistetaan kaiken olevan kunnossa.

Leikki-ikäiset lapset tunnustelevat esineitä usein suullaan. Ei olekaan siis mahdotonta, että lapsi saattaa leikkiessään nielaista palikan, helmen tai jonkin muun pienen irtonaisen esineen. Nielaistut esineet kulkeutuvat tavallisesti lapsen mahalaukkuun, eivätkä aiheuta ongelmia sen enempää. Joskus pikku esineet saattavat kuitenkin juuttua hengitysteihin. Sen takia lapsi alkaa yskiä voimakkaasti ja joskus hengitys saattaa vaikeutua suuresti. Lapsi on näissä tapauksissa vietävä heti lääkäriin.