Sagan, Fowles ja Nabokov

Kevyissä rakkausromaaneissa kirjailijattaret kertovat naisista, jotka valloittavat unelmiensa miehen. Rakkaus on molemminpuolista. Harvemmat naiset ovat uskaltautuneet kuvaamaan rakastuneen miehen tuntemuksia. Ranskalaisen Françoise Saganin (oik. Quoirez, 1935-2004) Myrskynsilmässä -romaanissa (Un orage immobile , 1983) eletään vuotta 1832. Nuori aatelisleski Flora de Margelasse ei vastaa notaari Nicolas Lomontin tunteisiin, vaan heittäytyy sovinnaisuussääntöjä uhmaten itseään alempisäätyisen miehen käsivarsille. Silti parantumaton rakkaus Floraan pelastaa Lomontin vallankumouksen ruumiillistumaksi kuvatun palvelijatar Marthen tappavan tuhoisista pauloista.

Miestenkään kirjoittamissa romaaneissa rakastuneen miehen tunteisiin ei välttämättä vastata. Brittiläisen John Fowlesin (s. 1926) Ranskalaisen luutnantin naisessa (The French Lieutnant’s Woman , 1969) tämän kokee aatelismies-paleontologi Charles Smithson. Viktoriaanisen aikakauden arvoja uhmaava mies on valmis kuuntelemaan sydäntään, jättämään tyhjäpäisen, mutta rikkaan kihlattunsa ja naiman langenneen sekä rutiköyhän opettajatar Sarah Woodruffin. Smithsonin onnen esteeksi muodostuu ”uudeksi naiseksi” kehkeytyneen Sarahin vapaudenkaipuu.

Vladimir Nabokovin (1899-1977) romaanissa Naurua Pimeässä (Kamera obskura , 1933) sokea rakkaus johtaa berliiniläismiehen jopa kuolemaan saakka. Tunteitaan kuunteleva herra Albinus jättää vaimonsa ja perheensä rakastuttuaan elokuvateatterin nuoreen paikannäyttäjättäreen Margot Petersiin. Rakkauden aiheuttamaa sokaistumista täydentää näkökyvyn menetys, joka jättää miehen petollisen ja julman naisen armoille. Romaanin lopussa herra Albinusta kohti ammuttu laukaus ei lähde Amorin jousipyssystä.