Millainen Belgia on matkakohteena?

Pääkaupunki: Bryssel
Pinta-ala: 30 158 km2
Asukasluku: 10.2 milj.
Rahayksikkö: euro
Kielet: flaami, ranska, saksa
Uskonto: katolilaisuus
Aikaero: -1 h

Yleistä

Belgian kuningaskunta sijaitsee Länsi-Euroopassa Pohjanmeren rannikolla. Sen rajanaapureita ovat Ranska, Saksa, Luxemburg ja Alankomaat. Maa muodostuu kolmesta alueesta: luoteisosassa sijaitsee flaaminkielinen Flanderi, kaakkoisosassa on ranskankielinen Vallonia ja kolmas on pääkaupunki, miljoonan asukkaan Bryssel. Maa on yksi Euroopan tiheimmin asuttuja, poikkeuksena metsäiset Ardennit, jotka ovat hyvin harvaanasutut.

Historia

Rooman valtakunnan laajentuessa nykyisen Euroopan keskiosiin Belgian alueella asustivat belgit. Kansainvaellusten yhteydessä maahan saapuivat frankit. 800-luvulla Alankomaihin kuuluva Belgia oli osa Kaarle Suuren valtakuntaa. Myöhemmin Alankomaat siirtyi Habsburgien suvun hallintaan. Alankomaiden vapaussodan jälkeen 1648 eteläosan katoliset maakunnat jäivät Espanjalle mutta siirtyivät Espanjan perimyssodassa 1701-13 Itävallalle. Ranska valloitti Belgian vallankumoussodissa vuonna 1792. Wienin kongressissa 1815 historiallinen Alankomaat uudistettiin. Liitosta tuli kuitenkin lyhyt ja 1830 Belgia julistautui itsenäiseksi ja siitä tuli kuningaskunta. Itsenäinen Belgia teollistui nopeasti, mutta ongelmia aiheuttivat kieliriidat vallonien ja flaamien välillä. 1898 enemmistön kieli, flaami, sai tasavertaisen aseman ranskan kanssa. Vuonna 1908 Belgiasta tuli siirtomaavaltio, kun Leopold II luovutti Kongon kruununsiirtomaaksi.

Saksa valloitti Belgian sekä 1. että 2. maailmansodassa. Toisen maailmansodan jälkeen Belgia on tukeutunut ulkopolitiikassaan länteen. Vuonna 1947 luotiin Benelux-liitto Belgian, Luxemburgin ja Alankomaiden kesken. 1949 valtio liittyi Natoon. Belgia on yksi EU:n perustajajäsenistä.

Ilmasto

Belgia kuuluu Golf-virran vaikutusalueeseen ja Euroopan atlanttiseen ilmastovyöhykkeeseen. Siellä vaikuttavat lounaiset ja läntiset merituulet, jota tuovat mukanaan sateita kaikkina vuodenaikoina ja tasaavat lämpötilan vaihteluita. Kesät siis ovat suhteellisen viileitä ja talvet leutoja. Brysselissä kesän lämpimimmän kuukauden, heinäkuun, keskilämpötila on +17 ja viileimmän, tammikuun, +2. Vuotuinen sademäärä on noin 800 mm, mutta kaakkoisilla vuoristoseuduilla sademäärä on suurempi, jopa 1250 mm. Belgiassa on sateisia päiviä yli 200 vuodessa. Lunta sataa lähinnä vuoristossa, mutta pääkaupungissakin muutamana päivänä vuodessa.

Tapakulttuuri

Belgiassa vaikuttaa kaksi kulttuurista valtasuuntaa. Suurin osa väestöstä lukeutuu ranskankielisiin valloneihin, mutta maan pohjoisosien enemmistönä ovat flaamit. Teitittely ja titteleiden käyttö on edelleen tärkeää. Poskisuudelmat kuuluvat tervehdykseen. Belgialaiset ovat avoimia ja kansainvälisiä, mutta englanninkielellä ei vielä pärjää aivan joka tilanteessa.

Ruokakulttuuri

Belgia on kulinaristin paratiisi. Ruokakulttuuri on maan historian vaikutuksesta hyvin monimuotoinen. Sitä voi kuitenkin kutsua pääasiassa ranskalaisvaikutteiseksi. Lukuisat ravintolat ja majatalot tarjoavat lisäksi paikallisia erikoisuuksia. Ainoastaan Brysselissä on noin 1500 ravintolaa ja kaupunki on erityisen tunnettu sinisimpukoistaan. Aterian painikkeeksi nautittava tuontiviini on melko hintavaa. Belgiassa ei juurikaan ole omia viininviljelysalueita. Oluestaan maa sen sijaan on tunnettu. Olut on belgialaiselle kuin viini ranskalaiselle. Belgialaisia oluita on satoja.

Muita erikoisuuksia

Maailman hienoimmat suklaat valmistetaan Belgiassa. Brysselin alueen erikoisuutena ovat kermaiset täytteet. Piparkakut ”Speculoos” ovat yksi maan erikoisuuksista. Ne ovat kanelilla ja neilikalla maustettuja ja muistuttavat suomalaista piparkakkua. Myös leivoksia ja marsipaania kannattaa maistaa, niitä myydään patisserie-liikkeissä, joita löytää lähes joka korttelista. - Belgia tunnetaan myös pitseistään. Pitsimyymälöitä on kaikkialla Belgiassa, samoin myös pitsimuseoita on runsaasti. Tärkeimmät pitsikeskukset ovat Brugge, Namur ja Bryssel, mutta pitsiä on valmistettu lähes kaikkialla maassa. Muutamilla pitsimyymälöillä on valikoimissaan perinteistä kokonaan käsintehtyä pitsiä ja antiikkipitsiä, jotka ovat paitsi kauniita myös erittäin kalliita. Antwerpen on maailman suurin timanttikaupan. Yli 80 prosenttia käsitellyistä timanteista kulkee tämän satamakaupungin kautta. Kaupungissa elää yli 500 vuotta vanha timantin hionnan perinne. Kristallia on hiottu vuosisatoja Les Cristalleries du Val St Lambert -tehtailla Liège’ssä. Se on erityisen kuuluisa värikkäistä kristalleistaan. Tehtaanmyymälä Val Diffusion Seraingessa myy tuotteitaan puoleen hintaan vähittäismyyntihinnasta. Belgiassa ja etenkin Brysselissä on runsain määrin antiikkiliikkeitä. Brysselissä parhaat liikkeet ovat keskittyneet Place du Grand Sablonin ympäristöön ja siltä lähteville kaduille.

Kaupunkikohteita

Bryssel: EU:n ja Naton rakennukset, Palais des Beaux-Arts, Manneken Pis -suihkukaivo Rue de l´Etuve –kadun kulmassa, Grand Place –vanha keskustori, Hotel de Ville, Centre belge de la Bande Dessinee –museo, Musee de la Brasserir-panimomuseo, La chateau royal de Laeken –kuninkaanlinna, Koekelbergin basilika. Kaupungissa on noin 80 museota. Antwerpen: satama, timanttimuseo, taiteilija Rubensin talo, Lieve Vrouwe –katedraali, eläintarha. Brüggen keskiaikainen kaupunki sekä lukuisat kirkot ja museot. Huvi- ja luontopuisto Boudewiinpark. Gentin St Baafs –katedraali sekä useat luostarit. Kylpyläkaupunki Spa.

Aktiviteetteja

Ardennien alue on mainiota ulkoiluseutua. Ilma on raikasta ja maisemat upeita. Eritasoisille kuntoilijoille tarkoitettuja viitoitettuja kävelyreittejä on runsaasti. Ardenneilla on mahdollista myös kiipeillä sekä harrastaa melontaa ja kalastusta. Pohjanmeren rannikon hiekkadyynit tarjoavat hienon ulkoilu ja rentoutumiskohteen. Pitempään viipyvillä on mahdollisuus vuokrata loma-asunto.

Muita nähtävyyksiä

Belgian linnat ja linnoitukset: Brysselin lähistöllä sijaitsevat Beersel, Gaasbeek ja Groot-Bijgaarden. Gentissä voi vierailla Château des Comtes –linnassa, missä on myös kidutusmuseo ja yhdessä Belgian parhaiten säilyneessä keskiaikaisessa Laarne-linnassa. Freyerin linna Waulsortissa on peräisin 1300-luvulta. Spontinissa on Belgian vanhin, yhä käytössä oleva linna. Namurissa, Dinantissa ja Huyssä linnoitus- ja museovierailulle pääsee sekä tietä pitkin että vaijerihissillä. Poilvachessa, Yvoirissa on jäljellä hyvin säilyneet keskiaikaiset rauniot linnasta. Bouillonin linnoitus 700-luvulta on vierailemisen arvoinen. Vieuxville-Ferrières’issä on vanha Stavelon-apottien linnoitus Logne. Philippevillessä on kymmenen kilometriä 1600-luvulta peräisin olevia maanalaisia käytäviä, jotka yhdistivät linnoituksen ympäröivän alueen tärkeimpiin kohteisiin. La-Roche-en-Ardennessa löytyvät linnan rauniot feodaaliajalta, Lavaux-Ste-Annessa linna ja museo. Muita linnoja: Freyrin linna Hastière’ssa, Château de Jeannée-linna Jannéessa, Montaiglen linnan rauniot Falaenissa, Vêves’in linna Celles-Hoyet’ssä, Condroz`n linna Modavessa, Alden Biesenin linna, Turnhoutin linna, Chimayn prinsessan linna Chimayssa, Meroden prinssin linna Waterloossa/Rixensart’ssa, Lignen prinsessan perheen goottilainen linna Antoingessa ja Lignen prinssin perheen linna Beloeilissa, Houtain-le-Val-linna Genappessa, Château Comtal Rochefort Rochefortissa sekä Chateau de Seneffe Seneffessä.

  • Huvipuisto Six Flags Wavressa.
  • Huvipuisto Bellewaerde Ieperissä.
  • Huvipuisto Bobbejaanland Lichtaartissä.
  • Mehiläisaiheinen Meli Park Adinkerkessä.
  • Lintujen luonnonsuojelualue Réserve Naturelle du Zwin Knokke-Heistissa.
  • Europerhoskeskus Tropical Butterfly center Yvoirissa.
  • Planckendaelin villieläinpuisto.
  • Dubuisson akvaariot Liegessä.
  • Merielämän keskus Blankenbergessä.
Luostareita: Orvalin luostari Florenvillen lähellä, Maredsous Denéessä, Abbaye du Val-Dieu Pays de Herve-alueella, Scourmontin luostari Chimayssa, Floreffen luostari Sambre-joen laaksossa, Saint-Hubertin luostari, Tongerlon luostari, Chevetognen benediktiiniläisluostari, Grimbergenin luostari Brysselin ulkopuolella, St.Gérardin Brognen luostari.

Maanalaiset luolat: Sougné-Remouchamps on yksi Belgian tärkeimmistä luolista. Comblain-au- Pont’ssa des Roches Noires-luonnonpuistossa on toinen upea luola. Yksi Euroopan kauneimmista tippukiviluolista sijaitsee Hottonissa. Tippukiviin voi tutustua myös Floreffessa ja Pont d’Arcole -luolassa Hastière’ssä. Lisäksi La Merveilleuse -luola Dinantissa, Mont-Fatin paholaisen reikä, Trou du Diable, Han-sur-Lessen maanalaiset luolat, Goyet’n luola Mozet-Gesvesissä, Abîmen luola Couvinissä, Neptune-luola Petignyssa, Folx-les-Caves -luolat Orp-Jauchessa sekä Furfoozin luonnonpuisto, missä maanalaisia luolia, onkaloita, kuiluja ja kujia on peräti 50 hehtaarin alueella.